Sivu 3/4

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 13.12.2014 18:31
Kirjoittaja meirami
Lähdettiinpä joulukuusijahtiin mekin. Suunnistimme lähimmälle kohteelle Kiiminkiin N65°04,319 E025°54,293, no sielläpä olikin jo rec77. 'Lohdutuspalkinto' pieni pokasaha oli kuitenkin sen verran hieno, ettei kuusen menetys harmittanut yhtään ja jatkoimme kohteeseen Yli-Kiiminki N 65° 0.004' E 26° 8.149'. Sielläpä olimmekin ensimmäisenä n. 9.20, tarkkaa aikaa en muista. Kuusia oli kolme ja otimme niistä yhden mukaan, joten jäljelle jäi vielä kaksi hyvän kokoista. Kovasti kiitoksia :D

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 13.12.2014 18:50
Kirjoittaja Netheri
Netheri kirjoitti:Pakko laittaa DNF.. koordinaateissa N 61° 8.002 E 23° 2.501' ja niiden ympärillä Punkalaitumella pyörittiin Stimpy77:n kanssa noin 1.5 tuntia ja ei vaan löytynyt. Lumessa ei näkynyt tiellä toisen auton jälkiä, kun paikalle päästiin (toisesta suunnasta tänne ei pääse parkkiin) joten kukaan ei ennen meitä paikalla myöskään ollut käynyt, mehän oltiin parkkialueella naatin välittömässä läheisyydessä jo klo 08:15. Oli pakko soitella mhy:n Punkalaitumen yhteyshenkilöllekin, että onko oikeesti puu merkattu, koska lumen alta ei kyllä siinä maastossa olis boksiakaan löytänyt ilman kunnon merkkejä. Eipä saanut miestä kiinni. No, tulipa kuntoiltua ja ens vuonna ei tartte herätä tähän hommaan. Onnea kumminkin kaikille muille onnistuneille.

Toinen kerta toden sanoi! Korjatuissa koordinaateissa noin puoli tuntia etsimistä, oli jo pimeetä ja onneksi tuli katsottua se tien toinenkin puoli. FTF klo 18:00, kiitoksia kauniista kuusesta!

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 13.12.2014 19:28
Kirjoittaja korkit
Päijät hämeessä julkaisu oli aamulla kasilta. Meinattiin, että uusitaan viimevuotinen Asikkalan kuusen ftf, mutta joku olikin käynyt n.10 min aiemmin. Viime vuonna oli vielä klo 11 kuusi jäljellä. Vaan onneksi tänä vuonna olikin kaksi kuusta ilmeisesti ja saimme kuin saimmekin kuusen. Heijastimet jätettiin muille lohdutuspalkinnoksi. Kiitoksia kuusesta ja edelleen kehitysideaa, että kerrottaisiin montako kuusta mahdollisesti on paikalla saatavissa, mikäli on useampia.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: Su 14.12.2014 11:46
Kirjoittaja Aimo Haipakka
Pielavedellä oli vielä kuusi koordinaateissa. Koska eivät paikalliset metsänomistajat näytä tarvitsevan, otimme mukaan. KK = kiitos kuusesta.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: Ti 15.12.2015 0:00
Kirjoittaja harri.hypen
Metsänhoitoyhdistykset järjestävät jo perinteeksi muodostuneen valtakunnallisen Joulukuusikätköilyn lauantaina 19.12.

Kuusikätköjen koordinaatit julkaistaan lauantaina 19.12. noin klo 8 osoitteessa http://www.mhy.fi (etusivulla) sekä mukana olevien metsänhoitoyhdistysten sivuilla Ajankohtaista -valikossa.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 8:33
Kirjoittaja korkit
Asikkalan kuusi kontissa. Ensimmäisenä paikalla 8:16. Seuraavat tuli jo vastaan. Kun kuusi olalla piti vielä vierestä käydä kätköpurkki. Kiitos komeasta kuusesta. Paljon isompi ei olisikaan sopinut autoon.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 8:34
Kirjoittaja v v a m team
Uudenmaan kuusi Espoon Otaniemessä löytyi klo 08:17. :D

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 8:45
Kirjoittaja Koivula5
Nivalan kuusi 8:26
Hilkulla oli, seuraavan auton ääni jo kuului ennen kuin olimme paikallistaneet kuusta :) Isomman kuusen sisältä pilkotti punaista nauhaa - siellähän se "meidän" kuusi oli piilossa :) Mukavasti piilotettu senkin puolesta, että ei ollut pahan rämpimisen takana, mutta kuitenkin metsässä. Ja kuusi oli kaunis. Kiitos!

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 8:54
Kirjoittaja KossuEikka
Vilppulan kuusi FTF 08:13 kiitos hienosta kuusesta... KK...

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 9:18
Kirjoittaja oohoo
Suomen Sievin kuusi klo 8.30, toinen jäi oottamaan STF:ää.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 9:21
Kirjoittaja tavi2
Sastamalan nätti kuusi 33m sivussa, mutta löytyi klo 8:37.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 9:23
Kirjoittaja M(EE)
Rauman eteläinen kuusi (Unaja) FTF klo 8.15, toisen kuusen hakija tuli vastaan poistuttaessa. KK (kiitti kuusesta), erittäin kaunis!

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 9:27
Kirjoittaja justis14
Oulun kuusi löytyi 8.33 :)

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 10:07
Kirjoittaja kuusenpallo2
Kymenlaakson kuusi klo 8.43 Kiitos

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 10:08
Kirjoittaja Skip48
Pyhärannan kuusi FTF klo 8.xx toinen vielä jäi haettavaksi.

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 10:09
Kirjoittaja asa67
Rauman Kirikallion nätti kuusi haettu. Maassa oli jonkun nahkahanskat, nostettiin ne oksalle. Kiitos kuusesta ja hyvää joulua!

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 10:41
Kirjoittaja rec77
Ylikiimingin kuusi lähti matkaan klo:8.20, kiitos kuusesta :)

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 10:42
Kirjoittaja Ilan11
Huittisten kuusi haettu noin klo 8.30. Kiitos kuusesta ja hyvää joulua! :wink:

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 11:06
Kirjoittaja Geottuset
Pohjois- Karjalan kuusien koordinaatit:
62° 23.602' /29° 46.441' (Rääkkylä)
62° 38.675' /29° 49.153' (Joensuu)
61° 53.203' /29° 48.623' (Kesälahti)
62° 39.355' /29° 31.379' (Liperi)
63° 33.349 / 29° 07.838 (Nurmes)
62° 51.962 / 30° 7.964 (Eno)
62° 04.798 / 30° 11.381 (Kitee)
62° 28.635 /30° 38.349 (Tuupovaara)
62° 43.977 / 30° 48.645 (Ilomantsi)
63° 17.944 / 30° 01.477 (Lieksa)
62° 18.038 / 30° 09.848 (Tohmajärvi)
62° 52.316 / 29° 14.752 (Polvijärvi)
63° 12.930 / 29° 13.468 (Juuka)

Ajelin äsken ohi tuosta Nurmeksen kuusesta ja siinä näytti vielä olevan koskematon hanki...

Re: OT: Joulukuusi-FTF

Lähetetty: La 19.12.2015 11:33
Kirjoittaja Goljander
Uusimaa / Hyvinkää N60°36.5079 / E24°50.2115 -> naatit vievät Kauppahuone Pyrhösen pääovelle. Siitä Hyvinkääläiset noutamaan :o