Paras geovalokuva 2013

Puhu kaikesta kaikille, kaikkien kanssa, kaiken aikaa... luonnollisesti foorumin normaalit ehdot muistaen
Avatar
Saunamajuri
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.05.2013 19:39

Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Saunamajuri » Pe 08.11.2013 21:12

Sain hiljan kätköilijäkollegalta kehuja ottamastani valokuvasta, ja siitä tuli mieleeni peräänkuuluttaa muiltakin kätköilijöiltä linkkejä hyviin otoksiin. Mutta miksi jättää asiaa vain siihen, siispä julistettakoon täten kilpailu vuoden 2013 parhaan geovalokuvan löytämiseksi.

Kilpailun säännöt:

1. Kilpailuun voi osallistua kuvilla, jotka on liitetty suomalaisten kätköjen vuoden 2013 kätkölokeihin. Kuvien täytyy tavalla tai toisella liittyä lokattuun kätkökäyntiin ja ne täytyy olla ottanut joko lokkaaja itse tai joku mukana olleista kollegoista. Myös matkalaislokkaukset hyväksytään. Kilpailuun osallistutaan tämän viestiketjun viestillä, jossa on linkki kuvan sisältävään lokiin.

2. Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki kätköilijät. Kisaan saa ilmoittaa omia ja muiden lokkauksia. Yhdeltä nimimerkiltä saa ilmoittaa enintään 3 kuvaa. Määrä lasketaan kuvaajan mukaan, ei lokkaajan. Nimimerkittömien jästien ottamat kuvat lasketaan lokkaajalle. Jos jonkin nimimerkin kuvia on ilmoittanut jo joku muu, nimimerkki voi itse myöhemmin muuttaa kilpailuun osallistuvien kuviensa listaa.

3. Kuvien ilmoittamisaika päättyy 1.1.2014 klo 0:00. Tämän jälkeen seuraa viikon äänestysjakso, jolloin kilpailuun osallistuneita kuvia saa äänestää kuudella äänellä per nimimerkki. Äänet on annettava eri kuville, mutta kaikkia ääniä ei ole pakko käyttää eikä niitä ole pakko antaa kerralla. Äänestää saa, vaikka ei olisi ilmoittanut kuvia kilpailuun. Omaa kuvaa ei saa äänestää. Äänestys tapahtuu viestillä tähän ketjuun. Erittäin suositeltavaa, mutta ei pakollista, on kertoa perusteet valinnoilleen ja nimetä listaltaan erikseen vielä se kaikkein paras. Annettujen äänien muuttaminen jälkikäteen ei ole sallittua.

4. Kilpailun palkintona on roppakaupalla mainetta ja kunniaa.

5. Jos tarve ehdottomasti sitä vaatii, näitä sääntöjä voidaan tarkentaa myöhemmin.

Jännistys tiivistyy, herättääkö tämä yhtään kiinnostusta! Ja osallistuvia kuvia saa sitten kommentoida ja kritisoida niin paljon kuin sielu sietää, asialinjalla totta kai. Toivottavasti tulee runsas osanotto, ja onnea kisaan!

Avaan kisan omalla otoksellani Koivikko kätköltä In Memoriam.

--------------------------------------------------------

Kilpailuun osallistuvat kuvat
(Lista on viittä vaille valmis - kaikki 30.12. mennessä hyväksytysti ilmoitetut kuvat on listattu.)

A Tilanne päällä

A.1 Hiuksia nostattava homma
Kuva

A.2 Matkalla ylöspäin
Kuva

A.3 Kahluu
Kuva

A.4 Pylly eellä
Kuva

A.5 Katolle hän kiipeää
Kuva

A.6 Hupsista...
Kuva

A.7 Tunnelissa
Kuva

A.8 Tassut verillä
Kuva

A.9 Vetokoira
Kuva

A.10 Jossain täällä sen pitäisi olla...
Kuva

A.11 Pystysuora
Kuva

A.12 Jäämelontaa
Kuva

A.13 Jonossa kuin köyhän talon porsaat!
Kuva

A.14 Letkeää menoa
Kuva

A.15 Pihkaa ja hikeä!
Kuva

B Aarteet

B.1 Kettuvuori
Kuva

B.2 Samson & Geo-Hovawarts
Kuva

B.3 Lissu ja mökki
Kuva

C Urheilua ja huumoria

C.1 Déjà-vu!
Kuva

C.2 Hyökkäys käynnissä
Kuva

C.3 ööö .. geologi?
Kuva

C.4 Geoheebo
Kuva

C.5 Matkalla Kalliosaareen
Kuva

C.6 I has a bucket
Kuva

C.7 Kokopelli spies birds!
Kuva

C.8 Pullopostia
Kuva

C.9 Viiden naisen porukka
Kuva

D Maisemat ja miljööt

D.1 Koivikko
Kuva

D.2 Kuikkipuro keväällä
Kuva

D.3 Maisemaa kätköltä
Kuva

D.4 Optinen illuusio
Kuva

D.5 Rönnskär
Kuva

D.6 Grace ohittaa
Kuva

D.7 Tuntemattomia turisteja matkalla tikapuita pitkin
Kuva

D.8 Onneks ei ollut vain jossain tuolla
Kuva

D.9 Komeita vanhoja rakennuksia
Kuva

D.10 Korsolampi hämärissä
Kuva

D.11 Nuorgam
Kuva

D.12 Pieni mies, iso metsä
Kuva

D.13 Iisakkipään huipulla
Kuva

D.14 Illan rauha
Kuva

D.15 Jäinen kisu
Kuva

D.16 Matkalla Maisaareen
Kuva

D.17 Sukkakosken laavu
Kuva

D.18 Järviaapa
Kuva

D.19 Auringonlaskun kultaama suo
Kuva

D.20 Riitteiset vesilammikot kultaisella suolla
Kuva

D.21 Hevonen
Kuva

D.22 Kaunista aapamaisemaa
Kuva

D.23 Aapaa ja tunturia
Kuva

D.24 Sunset
Kuva

D.25 The sauna or tsasouna
Kuva

D.26 Saana jo häämöttää
Kuva

D.27 Katson autiota hiekkarantaa
Kuva

D.28 Aurinko nousussa
Kuva

D.29 Messilän rinteet
Kuva

D.30 Poika kivellä
Kuva

D.31 Saarijärven saaret
Kuva

D.32 Maisemaa Kipparilan kallioilta
Kuva

D.33 Ruissaarella
Kuva

D.34 KP auringossa
Kuva

D.35 Siikanevan tarkistus
Kuva

D.36 Kätköilyä auringonlaskussa
Kuva

D.37 Aurinko laskemassa
Kuva

D.38 Siikanevan jotos
Kuva

D.39 Jaksatko vielä hetken pitää?
Kuva

D.40 Polku kolilla
Kuva

D.41 Kotiseutumuseon pihapiiri
Kuva

D.42 Kopun kallioita
Kuva

D.43 Weather is served
Kuva

D.44 Oli kylmää
Kuva

D.45 Pyhä-Nattanen
Kuva

D.46 "spoiler?"
Kuva

E Floora ja fauna

E.1 Porojakin bongattiin
Kuva

E.2 Kesän kasvi - talven törröttäjä
Kuva

E.3 Kesy orava
Kuva

E.4 Vedenalainen maailma
Kuva

E.5 Kyytöt
Kuva

E.6 Närhi tuttavallisena pihalla
Kuva

E.7 Lumileopardit
Kuva

E.8 Pikku-Gini
Kuva

E.9 Lammen korento
Kuva

E.10 Sammakoiden miitti
Kuva

E.11 Välipalaa...
Kuva

E.12 Kätköilyseuraa
Kuva

E.13 Pörrääjä
Kuva

E.14 Hauki
Kuva

E.15 Geokoira jäällä
Kuva

E.16 Kalat
Kuva

F Taidetta kansalle

F.1 Luonnonilmiö
Kuva

G Luomua paremmat

G.1 Can you see Kokopelli?!?
Kuva

G.2 Kokopelli goes space too!
Kuva
Viimeksi muokannut Saunamajuri, Ti 31.12.2013 19:48. Yhteensä muokattu 11 kertaa.

markokh
Viestit: 155
Liittynyt: Pe 05.06.2009 20:24

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja markokh » Pe 08.11.2013 21:44

Hiuksia nostattava homma poijjilla. Jos vain niitä hiuksia olisi jäljellä...

http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... f7798a1062

jumiki
Viestit: 130
Liittynyt: Ma 04.06.2012 17:51
Paikkakunta: Tuusula

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja jumiki » Pe 08.11.2013 21:47

Hieno idea! Jotain tämän tyylistä ajattelin itse kesällä mutta asia unohtui kunnes näin tämän. Katsotaan milloin saan kuvan postattua... :D

Avatar
H&I.
Viestit: 133
Liittynyt: Su 25.10.2009 0:58

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja H&I. » Pe 08.11.2013 22:33

Tämä on niin erikoinen sattuma, että on ihan pakko osallistua. Kävimme nimittäin viime viikonloppuna lapsuuteni maisemissa Juusjärvellä ja liitin tuolloin logiini valokuvan vuodelta 1972, jossa allekirjoittanut esiintyy vielä salskeana nuorena miehenä Juusjärvessä. Alkuperäinen valokuva on toki siskoni ottama, mutta logissa onkin paperikuvasta itse ottamani valokuva, joten sikäli sääntöjä tässä rimaa hipoen noudatetaan.

Että mikä sattuma? No se, että alkuperäinen kuva lähetettiin Apu-lehden kesäkuvakilpailuun vuonna 1972. Sitä ei tuolloin palkittu (eikä edes julkaistu) ja asiaankuuluvasti tälläkin kertaa se jää taatusti palkintosijojen ulkopuolelle. Déjà-vu! :lol:

http://coord.info/GLCN31AA
** H&I. - aivourheilija **

Kesäsade
Viestit: 54
Liittynyt: Ma 13.05.2013 13:10

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Kesäsade » La 09.11.2013 0:10

Eihän sitä nyt enää voi edes muistaa mihin loggauksiin on kuvan liittänyt. =) Ja sitä ei taida nähdä edes mistään kovin näppärästi? Siis muuten kuin selaamalla loggauksensa läpi? Eipä sillä mulla on hieman pessimistinen epäilys siitä, ettei noiden matkassa edes mitään ihmeempiä kuvia ole. Pääasiassa kun tulee logattua puhelimella ja semmonen oletus, että olen tainnut pääsääntöisesti torpata kuvat sitten vaan tuonne omaan kuvagalleriaani. Mutta siis oishan tuon voinut tarkistaa, jos johonkin on jotain tullutkin laitettua muutakin kuin kuvaa akuutista huoltotarpeesta.

Avatar
stebu
Viestit: 612
Liittynyt: Pe 02.11.2007 0:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja stebu » La 09.11.2013 0:30

Kesasade kirjoitti:Eihän sitä nyt enää voi edes muistaa mihin loggauksiin on kuvan liittänyt. =) Ja sitä ei taida nähdä edes mistään kovin näppärästi? Siis muuten kuin selaamalla loggauksensa läpi? Eipä sillä mulla on hieman pessimistinen epäilys siitä, ettei noiden matkassa edes mitään ihmeempiä kuvia ole. Pääasiassa kun tulee logattua puhelimella ja semmonen oletus, että olen tainnut pääsääntöisesti torpata kuvat sitten vaan tuonne omaan kuvagalleriaani. Mutta siis oishan tuon voinut tarkistaa, jos johonkin on jotain tullutkin laitettua muutakin kuin kuvaa akuutista huoltotarpeesta.
"Your public profile" ja sieltä Gallery, niin sitten näkyy kuvasi!
-stebu

Avatar
ansu75
Viestit: 241
Liittynyt: Ma 22.08.2011 21:43
Paikkakunta: Vihti

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja ansu75 » La 09.11.2013 10:15

Täytyy nyt yhdellä omalla kuvalla osallistua. Onnistui mielestäni niin hyvin liikkuvasta autosta kännykällä kuvattuna :D Oli hurjan upea reissu kaikenkaikkiaan ja tästä kuvasta tulee muistot mieleen.
http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... 1e6d5c4414
~Don't worry, be happy!~

Avatar
vvv
Viestit: 101
Liittynyt: La 26.04.2008 23:40

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja vvv » La 09.11.2013 10:20

No laitetaas pari kuvaa kun niitä on tullut lokeihinkin liitettyä. Useampiakin per logi, mutta alla on nimetty "kisakuvat".

Tästä lokista kuva "hyökkäys käynnissä": http://coord.info/GLCC80M0
Täältä taas "kesän kasvi - talven törröttäjä": http://coord.info/GLBV2HGY
Ja näistä valitaan "ööö .. geologi?": http://coord.info/GLBJE4AM

andymckoira
Viestit: 98
Liittynyt: Ma 02.01.2012 12:17

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja andymckoira » La 09.11.2013 10:57

Harvemmin tulee liitettyä kuvia lokkauksiin vaikka harrastaa valokuvausta. Yhden kuitenkin tänä vuonna:

http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... 1df9b986fa

Avatar
Sensusan
Viestit: 70
Liittynyt: Ma 02.03.2009 16:42
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Sensusan » La 09.11.2013 10:58

Aikas vähän on kuvia tullut liitettyä lokkauksiin mukaan, mutta tässä pari kuvaa, joista itse tykkään:

http://imgcdn.geocaching.com/cache/log/ ... 5f0288.jpg
Purkin lokkausko ? :oops:

http://imgcdn.geocaching.com/cache/log/ ... c3c97d.jpg
Purkkia etsiessä taskulampun valokiilaan osuikin unillaan oleva pikkulintu, onneksi se ei lennähtänyt vaan saatiin joka kuva otettua.

http://imgcdn.geocaching.com/cache/log/ ... fbeb3e.jpg
Niin on kova kiire purkille :)
Anne the Sensusan
Sensusan Shetland Sheepdog & Gos D'Atula Catala

Avatar
Fundamental
Viestit: 158
Liittynyt: To 11.01.2007 16:05
Paikkakunta: Tampere

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Fundamental » La 09.11.2013 12:25

Tämä ei varmaan sovi viralliseen kisaan, koska on otettu ruotsissa, mutta mielestäni hyvä kuva silti

http://imgcdn.geocaching.com/cache/log/ ... 7a566b.jpg

Avatar
Keokas
Viestit: 256
Liittynyt: Ke 14.12.2011 1:48

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Keokas » La 09.11.2013 13:06

Tässä oma panokseni lähinnä kuvan kohteena, ei kuvaajan ominaisuudessa.
Ensimmäisen kuvan 'Matkalla ylöspäin' otti Emppu:
http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... 3f457ba6a8
Ja toisen 'Kahluu' matkaja:
http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... a8b9a43b3b

Kiitokset kuvaajille!

Edit. Laitetaan vielä oma kännykkäkameran räpsäys 'Maisemaa kätköltä' jatkoksi:
http://www.geocaching.com/seek/log.aspx ... 34540f15b3
Viimeksi muokannut Keokas, La 09.11.2013 18:48. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Suurnesu
Viestit: 287
Liittynyt: Ke 20.12.2006 21:28
Paikkakunta: Turku

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Suurnesu » La 09.11.2013 13:09

Kiva idea!
Minä osallistun maisemasarjaan huoltokäyntiloggauksella
ja huumorisarjaan geoheebolla.
Optinen illuusio -sarjassa on luolajärvi Ahvensaaressa :D
Viimeksi muokannut Suurnesu, La 09.11.2013 17:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

JyNu
Viestit: 283
Liittynyt: Ke 25.08.2010 21:55

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja JyNu » La 09.11.2013 13:14

A picture by Black_Island

cossu2
Viestit: 206
Liittynyt: To 23.08.2012 21:47

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja cossu2 » La 09.11.2013 13:32

Osallistutaan postikorttiotoksella.

http://imgcdn.geocaching.com/cache/log/ ... 5eaeed.jpg
Kuva

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Marjis » La 09.11.2013 13:37

Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

saaruska30
Viestit: 3
Liittynyt: Ke 21.08.2013 19:51

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja saaruska30 » La 09.11.2013 17:00


Avatar
stebu
Viestit: 612
Liittynyt: Pe 02.11.2007 0:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja stebu » La 09.11.2013 17:15

Minusta on hienointa kohdata luonnon väkeä kätköreissuilla, esim tämä haukka:
http://coord.info/GLA77PXA
-stebu

Avatar
Saunamajuri
Viestit: 74
Liittynyt: Su 26.05.2013 19:39

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Saunamajuri » La 09.11.2013 17:23

Onpas alkanut kiitettävästi ilmoittautuminen kisaan, kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille! Ja toinen, mikä ilahduttaa, on, että kuvaskaala on laidasta laitaan. Geoaiheesta kun puhutaan, niin joukossa pitää tietenkin olla kätköilyn tilannekuvia, ja siihen päälle sitten kaikenlaisia muita mahdollisia kuvia kätköllä käyneistä ihmisistä ja eläimistä, varusteista, ympäristöstä, luonnosta ym. ym. Tällaisia odottelin ainakin itse, ja alku on ollut erittäin lupaava. Ja kun voittaja noteerataan talent-menetelmällä eli äänestämällä sitä, mistä itse kukin tykkää, niin mahdoton edes veikkailla, painottuuko tässä lopulta tilanteen vangitseminen, tekninen osaaminen, taiteellinen sommittelu vai mikä. Saas nähdä myös, miten pärjäävät kisan yllärit, kuten H&I:n kahteen kertaan otettu aikakonekuva (tulkittakoon sääntöjä niin, että se on hyväksyttävissä mukaan!) tai vaikka vvv:n bentsihyppy. Ulkomaillakin otetut kuvat sopivat ilman muuta näytille listattavaksi, mutta ehkäpä pidetään ne kisan ulkopuolella, kuten sääntöihin tuli listattua. Mietin tämän kohdan muotoilua ja ajattelin, että ehkä joku rajaus tässä täytyy tehdä, muutoin mahdollisina lähteinä voisivat toimia kaikki maailman kuvalliset kätkölokit, kun muidenkin kuin omien kuvien ilmoittaminen on sallittua. Sellainen juttu jäi mainitsematta, että kuvien käsittelykin, rajukin, on sallittua, kunhan pohjalla on käypä valokuva ja lopputulos on liitetty lokiin. Mutta aiheeseen liittyvät muista lähteistä kaivetut kuvat kuten lehtileikkeet tai vaikka samanaiheisten postimerkkien kuvat rajautuvat ulkopuolelle.

Pyytäisin kaikkia vielä jatkossa liittämään linkin koko lokiin eikä pelkästään kuvaan, niin pääsemme helpommin lukemaan myös vähän taustoja kuvanottotilanteelle. Silläkin voi olla jollekulle oma merkityksensä voittajan valinnassa. Lisäksi lokilinkin avulla on helpompi tarkistaa, että kuvat ovat varmasti tältä vuodelta. Valtaosassa lokilinkki jo onkin.

Tästä on hyvä jatkaa skabaa! Tekisi mieleni kommentoida kaikkia kuvia, mutta ehkä yritän olla neutraali ainakin vielä tässä vaiheessa. Mutta omasta puolestani omaa suosikkia/suosikkeja saa ruveta puffaamaan heti, kun siltä tuntuu. Saa myös kommentoida äänestystapaa: pitäydytäänkö siinä, että on ääni per nimimerkki vai olisiko parempi, että ääniä olisi jaossa enemmän, ja pitäisikö kenties järjestää joku talent-tyylinen diktatorinen esikarsinta, jos kuvia tulee paljon.

PS. Huumorikuvia toivoisin myös mukaan. Tässä näytille yksi oma idea, joka jää kisan ulkopuolelle, koska on otettu viime vuonna ja ulkomailla.

Avatar
Tervas
Viestit: 930
Liittynyt: Ma 08.01.2007 14:31

Re: Paras geovalokuva 2013

Viesti Kirjoittaja Tervas » La 09.11.2013 18:38

Hieno idea, olisikohan jotenkin mahdollista sitten 1.1. saada aikaiseksi galleria, josta voisi helposti valita suosikkinsa (ja vieläpä lokilinkin kera) , joten äänestyskynnys olisi matalampi, kun ei tarvitse sitten ajankohtaisena aikana kahlata koko ketjua läpi.
Ei minua varten, mutta noin yleisellä tasolla: Ihminen on perusluonteeltaan laiska, eli tekee mielettömästi duunia, että pääsisi vähän vähemmällä
"Jokaisen oikein rakennetun pojan tekee joskus vastustamattomasti mieli etsiä kätkettyä aarretta."
Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Vain taivas rajana”