Sivu 1/1

Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Su 18.06.2023 19:28
Kirjoittaja Geowli
Minä puolestani olen törmännyt useammankin kerran sekä ns. laskumulteihin, joihin kätkijä on selvästi aivan tarkoituksella jättänyt pieniä fiboja, että maastomulteihin, joista puuttuu välipisteitä – tai joissa on jopa hiukan poskellaan olevia jatkokoordinaatteja.

Kätkijän kannalta niillä saa näppärästi selville keitä nimimerkkejä kiinnostaa ainoastaan pelkän loppupurkin kuittaus ja keitä taas koko multin läpikahluu. (Useinhan kätkijällä on ajatuksena esitellä jotakin hienoa paikkaa tahi maisemaa kierrättämällä kätköilijää pisteeltä toiselle, tai tutustuttaa jengi johonkin mielenkiintoiseen asiaan tahi teemaan.)

Lokeista on kyllä pienellä harjaantumisella aika helposti luettavissa millä metodilla nimi lokikirjaan on rustattu. Vaan kukin kätköilköön toki tyylillään – se täytyy kätkijänkin vain hyväksyä! Herrasoletettulajihan tämä on, ihan niinkuin vaikka lintujen bongaaminenkin. (Tässä on itselläkin ollut ’kasvun paikka’ kun aluksi ei tullut mieleenkään, että jotakuta voisi oikeasti kiinnostaa joku pelkkä rähjääntynyt ja keskeneräinen virvoitusjuomaputilo enemmän kuin ne välipisteillä esitellyt 38 toinen toistaan hienompaa lossia tai 98 pittoreskia maitolaituria eri puolilla valtakuntaa!)

Niin, ja saapihan niillä oikolukukälleillä testattua sitäkin, että ovatko kätköntarkastajat valppaina ja oikeasti tarkistaneet, että toimiiko joku laskumulti vai ei. (Kaikkia maastomultejahan ei varmaankaan voi kätköntarkistajia kohtuudella velvoittaa etukäteen kiertämään kun homma kumminkin on ihan hyväntekeväisyyspohjaista - kuten toki se itse kätköjenkin väsääminen toisten riemuksi.)

Re: Naatteja jaossa?

Lähetetty: Su 18.06.2023 20:40
Kirjoittaja Salaneuvos
Geowli kirjoitti:
Su 18.06.2023 19:28
Minä puolestani olen törmännyt useammankin kerran sekä ns. laskumulteihin, joihin kätkijä on selvästi aivan tarkoituksella jättänyt pieniä fiboja, että maastomulteihin, joista puuttuu välipisteitä – tai joissa on jopa hiukan poskellaan olevia jatkokoordinaatteja.
Kuulostaa minusta enemmänkin kateellisten turhalta kiusanteolta. Samalla tämmöinen toiminta pilaa kaikkien multien maineen :cry:

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Su 18.06.2023 21:23
Kirjoittaja AtalanKaarlo
Geowli kirjoitti:
Su 18.06.2023 19:28
Niin, ja saapihan niillä oikolukukälleillä testattua sitäkin, että ovatko kätköntarkastajat valppaina ja oikeasti tarkistaneet, että toimiiko joku laskumulti vai ei. (Kaikkia maastomultejahan ei varmaankaan voi kätköntarkistajia kohtuudella velvoittaa etukäteen kiertämään kun homma kumminkin on ihan hyväntekeväisyyspohjaista - kuten toki se itse kätköjenkin väsääminen toisten riemuksi.)
Miten ihmeessä kätkötarkastajat voisivat tarkistaa onko jossain laskumultissa tai mysteerissäkään kaavat oikein? Eiköhän tämä ole ihan puhtaasti kätköttäjän vastuulla.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Su 18.06.2023 22:32
Kirjoittaja arisoft
AtalanKaarlo kirjoitti:
Su 18.06.2023 21:23
Miten ihmeessä kätkötarkastajat voisivat tarkistaa onko jossain laskumultissa tai mysteerissäkään kaavat oikein? Eiköhän tämä ole ihan puhtaasti kätköttäjän vastuulla.
Niin kauan kuin minä muistan tämä on ollut FTF-hunttereiden vastuulla. Heille suuri kiitos!

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Su 18.06.2023 22:33
Kirjoittaja saloservice
Koko multikätkö idea on jo kuolleena syntynyt, sen voisi poistaa kokonaan kätkötyypeistä, mitä ideaa on kävellä tai hölkätä 8 km ja saada yksi löytö, itselläni on yksikin multikätkö joka vaatii vähintään 55 km ajomatkaa, silti kätköilijät lokkaavat , että Salossa ohimennen tuli myös tämä haettua ja puolentunnin kuluttua Tammisaaresta sama juttu,.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Su 18.06.2023 22:44
Kirjoittaja rikorven
saloservice kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:33

Joo. Eihän se oikein ole yhteismitallinen muihin kätkötyyppeihin nähden - etenkään labeihin. Minun suurin murheeni multeissa on kuitenkin se, että ne tekevät kätköreittien suunnittelusta mahdotonta tai ainakin vaikeaa, jos niitä ei voi ratkaista etukäteen. Aina välillä tuleekin multin alkupisteellä todettua, että se seuraava piste on ihan väärässä suunnassa ja kaukana - sitten jääkin kätköllä käynti hamaan tulevaisuuteen, jos edes silloinkaan.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ma 19.06.2023 10:11
Kirjoittaja KKatko
OT:n OT: On mielenkiintoista, miten paljon keskitytään tämän lajin ympärillä siihen, mitä muut tekevät. Varsinkin ajatellen sitä, että kyse ei ole lajista, missä jaetaan palkintoja, pisteitä tai kilpaillaan yleensäkään.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ma 19.06.2023 13:24
Kirjoittaja tsahkali
saloservice kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:33
Koko multikätkö idea on jo kuolleena syntynyt, sen voisi poistaa kokonaan kätkötyypeistä, mitä ideaa on kävellä tai hölkätä 8 km ja saada yksi löytö, itselläni on yksikin multikätkö joka vaatii vähintään 55 km ajomatkaa, silti kätköilijät lokkaavat , että Salossa ohimennen tuli myös tämä haettua ja puolentunnin kuluttua Tammisaaresta sama juttu,.
8 km hölkässä on paljonkin ideaa!
Jos on mieltynyt vain 'autollakätköilyyn', niin onhan kävely silloin pahasta....
Se, että oikeasti hakee kätkön peräkkäin Salosta ja Tammisaaresta, on sitä retken suunnittelua.
Tiedot haettiin joskus ja nyt sitten molemmille purkeille.
Onhan sitten pitkiäkin, yli 1000km multeja.
Niiden mielekkyyden tosin voi joskus kyseeenalaistaa, kun Stadilaiselta sohvalta 'haetaan' joku pohjoisen kunta tai vaikea graticule.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ma 19.06.2023 20:53
Kirjoittaja Kulpakko
rikorven kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:44
saloservice kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:33
Koko multikätkö idea on jo kuolleena syntynyt, sen voisi poistaa kokonaan kätkötyypeistä, mitä ideaa on kävellä tai hölkätä 8 km ja saada yksi löytö, itselläni on yksikin multikätkö joka vaatii vähintään 55 km ajomatkaa, silti kätköilijät lokkaavat , että Salossa ohimennen tuli myös tämä haettua ja puolentunnin kuluttua Tammisaaresta sama juttu,.
Joo. Eihän se oikein ole yhteismitallinen muihin kätkötyyppeihin nähden - etenkään labeihin. Minun suurin murheeni multeissa on kuitenkin se, että ne tekevät kätköreittien suunnittelusta mahdotonta tai ainakin vaikeaa, jos niitä ei voi ratkaista etukäteen. Aina välillä tuleekin multin alkupisteellä todettua, että se seuraava piste on ihan väärässä suunnassa ja kaukana - sitten jääkin kätköllä käynti hamaan tulevaisuuteen, jos edes silloinkaan.
Jos lähdetään kätkötyyppejä karsimaan sillä ajatuksella, että "en tykkää kätkötyypistä x", niin tulen mukaan karsintaan. Minusta kaikki mysteerit, poislukien oikean kuvan sisältävät palapelimysteerit, saisi poistaa. Heti ja välittömästi. Ja koska minä olen tätä mieltä, niin muut mielipiteet ovat vääriä. Ni!

:wink:

t. tiimin naispuoleinen, jonka suosikkeja on multit

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ti 20.06.2023 12:26
Kirjoittaja Lihi80
Onneksi on sellainen ominaisuus, kun "maintenance needed", jos kätkön jollain pisteellä on vikaa vaikka nyt noissa koordinaateissa. Tai sitten äärimmäisessa tapauksessa "archive".

Jos jotain pitäisi poistaa niin kaikki trailit.. eihän ne esittele yhtään mitään.
Multilla saa sentäs esiteltyä, jonkun paikan vaikka se olisi saturoitu jollain muulla turhakkeella.

Kukin harrastanee minun puolesta ihan miten haluaa... paitsi, että loggaus tehdään kynällä, ei valokuvalla(paitsi tietenkin ne kätkötyypit jossa se ei ole kynällä mahdollista).

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ti 20.06.2023 15:44
Kirjoittaja rikorven
Lihi80 kirjoitti:
Ti 20.06.2023 12:26
Onneksi on sellainen ominaisuus, kun "maintenance needed", jos kätkön jollain pisteellä on vikaa vaikka nyt noissa koordinaateissa. Tai sitten äärimmäisessa tapauksessa "archive".

Jos jotain pitäisi poistaa niin kaikki trailit.. eihän ne esittele yhtään mitään.
Multilla saa sentäs esiteltyä, jonkun paikan vaikka se olisi saturoitu jollain muulla turhakkeella.

Kukin harrastanee minun puolesta ihan miten haluaa... paitsi, että loggaus tehdään kynällä, ei valokuvalla(paitsi tietenkin ne kätkötyypit jossa se ei ole kynällä mahdollista).
Itseasiassa suurin osa käymistäni traileista on esitellyt jotain, kuten esimerkiksi kuntopolun, vaellusreitin, luontopolun tai jotain muuta sellaista. Sinällään en kyllä ole suuri trailien fani, sillä useamman kymmenen purkin jälkeen alkaa jo puuduttaa.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ti 20.06.2023 16:48
Kirjoittaja SonofSurfbird
En tiedä mikä on väärinkätköilyä, mutta nämä esimerkit saattavat olla sellaisia:

1. On tehty 2-pisteinen multi, alkupiste kylässä X, loppupiste kohteessa Y, joka on jossain 300 km päässä. Kätköttäjä järjestää miitin alkupisteen lähelle, purkki on mukana ja miittiin osallistuneet kirjaavat FBA:n. Mitäs kätköilyä tuo on?

2. Samanlainen tapaus saarikätkön kanssa eli siis FBA:t kirjattu miitissä ennen kuin kätkö on viety saareen.

Mutta jokainen tavallaan, itse annan pääasiassa vinkkejä esim myssen ratkaisuun eli tönäisen oikeaan suuntaan, ja jos geokollega pyytää naatit TAI esimerkiksi miten tämä kenttämysse aukeaa ja on aivan epätoivoisena keskellä ziljoonan hyttysen parvea. Itse pyydän vinkkejä, joskus toki kysyn, että onko naatit olemassa, jos olen tuntikausia yrittänyt löytää ratkaisua. En pidä sitä kauhean pahana, silti mieluummin pyrin ratkomaan itse, vaikka sen vinkin perusteella.

Jotkut ovat myös sitä mieltä, että kiipeilyrasteilla kaikkien pitäisi kiivetä, olen vähän eri mieltä, ja kirjaan toki, jos olen ollut tuki- tai turvahenkilönä. Mutta ehkä raja menisi esimerkiksi JKL:n Strobopaussissa pitäisi miettiä, koska itse en sinne koskaan voisi kiivetä.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ti 20.06.2023 21:22
Kirjoittaja arisoft
SonofSurfbird kirjoitti:
Ti 20.06.2023 16:48
En tiedä mikä on väärinkätköilyä, mutta nämä esimerkit saattavat olla sellaisia:

1. On tehty 2-pisteinen multi, alkupiste kylässä X, loppupiste kohteessa Y, joka on jossain 300 km päässä. Kätköttäjä järjestää miitin alkupisteen lähelle, purkki on mukana ja miittiin osallistuneet kirjaavat FBA:n. Mitäs kätköilyä tuo on?
Ei mitään kätköilyä, koska löydön kirjaamiseen on tällaiset ehdot: "You can log caches online as "Found" after you visited the coordinates and signed the logbook." Mutta liekö asialla sinänsä merkitystä kun kerran kätkön omistaja asian on hyväksynyt ja onhan se sentään puoliksi oikein.

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ke 21.06.2023 0:00
Kirjoittaja Zergei
Tähänhän tullaan helposti narukätköilyssä, sillä olipa kätkö puussa tai keskellä jyrkännettä, niin niihin koordinaatteihin pääsee helposti, ja kätköllä oikeasti käyvälle ei ole vaikeaa antaa lokia alas muiden kirjattavaksi. Kynän kera :wink:

Kääntöpuolena on että kiipeilyhommat ovat aina vaarallisia ja varsinkin yksinään suoritettuina. Kutsun mielelläni ihmisiä jotka eivät ehkä osaa kiipeillä avuksi keikoille henkivakuutukseksi. Jos haluavat niin voin lainata vehkeitä, mutta mieluummin kirjaan itse heidän puumerkkinsä.

Minulla muuten on tulossa Maker Magic miitti jossa juurikin yritetään tehdä T5 puukätkö, ja osallistujille tarjoutuu tilaisuus fba:han! Mutta ehkä kannattaa varautua pieneen kiipeämiseen silti, kuten minut tuntevat jo tietävät...

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ke 21.06.2023 6:29
Kirjoittaja ibis64
Joo ja kannattaa muistaa että kyseessä on leikkimielinen ulkoiluharrastus missä etsitään muovi törppöjä, Geokätköily (ks. immateriaalioikeudet) ei ole virallisesti kenenkään omistuksessa, eikä täten myöskään virallisia sääntöjä harrastukseen ole. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa kesästä ja sääskistä. :roll:

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ke 21.06.2023 19:51
Kirjoittaja NH82
saloservice kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:33
Koko multikätkö idea on jo kuolleena syntynyt, sen voisi poistaa kokonaan kätkötyypeistä, mitä ideaa on kävellä tai hölkätä 8 km ja saada yksi löytö, itselläni on yksikin multikätkö joka vaatii vähintään 55 km ajomatkaa, silti kätköilijät lokkaavat , että Salossa ohimennen tuli myös tämä haettua ja puolentunnin kuluttua Tammisaaresta sama juttu,.
Irlannissa törmäsin paljon hauskempaan kätköideaan:

https://www.geocaching.com/geocache/GC7 ... -the-world

:mrgreen:

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ma 26.06.2023 16:11
Kirjoittaja rp55
saloservice kirjoitti:
Su 18.06.2023 22:33
Koko multikätkö idea on jo kuolleena syntynyt, sen voisi poistaa kokonaan kätkötyypeistä, mitä ideaa on kävellä tai hölkätä 8 km ja saada yksi löytö, itselläni on yksikin multikätkö joka vaatii vähintään 55 km ajomatkaa, silti kätköilijät lokkaavat , että Salossa ohimennen tuli myös tämä haettua ja puolentunnin kuluttua Tammisaaresta sama juttu,.
Allekirjoittaneelle 1 multi / 1700 km / vrk :lol:

Re: Väärinkätköilyä (OT: Naatteja jaossa?)

Lähetetty: Ti 27.06.2023 12:19
Kirjoittaja IhmisAnkka
Mitä lähempänä multin pisteet ovat ensimmäistä pistettä ja mitä vähemmän tulkinnanvaraa kysymyksissä on, sitä parempi.
Esimerkkinä hyvin toteutetusta multin laskusta on tämä: "Laske kirkon pihassa olevat YDINVOIMALAT."