Kettuilua geokolikoista

Keskustelua travel bugeista ja geokolikoista
Avatar
IhmisAnkka
Viestit: 419
Liittynyt: Ti 24.09.2013 16:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja IhmisAnkka » Ma 21.07.2014 19:33

LQ kirjoitti: Eli ei olisi ollut minkäänlaista tarvetta grabbaukseen, ennen kuin TÄNÄÄN, ..
TB:n tarkoitus on liikkua, eikä minulla ollut liikkumisaikeita pariin viikkoon. Tiesin, että Wieno Vallin sen sijaan liikkuu ja annoin hänen grabata kolikon minulta. Minulla ei ollut tietoa siitä, milloin hän lähtee suurempaan maailmaan. Olisin tietysti voinut pitää kolikkoa tyynyn alla ja sitten vasta juna-asemalla tarjota hänelle sitä grabattavaksi. On se nyt vähän hassua pitää kolikkoa jemmassa.
Ihmettelin, ettei kolikon hallussapitäjä voinut logata sitä esimerkiksi kirjaston ilmaisilla tietokoneilla, kun ne olivat vain 200 metrin päässä, mutta hänellä olikin sitten hyvä syy siihen.
Kuva

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ma 21.07.2014 19:49

IhmisAnkka kirjoitti: Ihmettelin, ettei kolikon hallussapitäjä voinut logata sitä esimerkiksi kirjaston ilmaisilla tietokoneilla, kun ne olivat vain 200 metrin päässä, mutta hänellä olikin sitten hyvä syy siihen.
Hetkinen? Ei voi vaatia, että ihmiset lähtevät etsimään julkisia koneita reissajien loggaaamiseksi. Viikko on täysin kohtuullinen aika ja esim kesälomareissujen yhteydessä vieläkin pidempi aika on kohtuus. Olen lähdössä Skotlantiin, jonne olen viemässä myös mahdollisesti reissaajia. Toivottavasti siellä on löysäpipoisempaa porukkaa kuin Suomessa, loggaan nimittäin löydöt sun muut vasta kotiin päästyäni.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Avatar
IhmisAnkka
Viestit: 419
Liittynyt: Ti 24.09.2013 16:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja IhmisAnkka » Ma 21.07.2014 19:57

Marjis kirjoitti:Toivottavasti siellä on löysäpipoisempaa porukkaa kuin Suomessa, loggaan nimittäin löydöt sun muut vasta kotiin päästyäni.
Toivottavasti sinäkin olet löysäpipoinen, jos joku skotti grabbaa sun reissaajasi.
Kätköthän voi logata nettiin milloin huvittaa tai peräti olla loggaamatta.
Kuva

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ma 21.07.2014 20:09

Voisiko ylläpito muuten fiksata todella rumaa otsikointia. Kuten yllä oleva lähettäjän julki tuoma viesti osoittaa, kyseistä v-kirjaimella alkavaa toimintoa ei ole tapahtunut vaan on vaan luettu jotain ihmeen rivien välejä ja tehty omia tulkintoja ilmeisesti. Tämä on kuitenkin koko perheen harrastus niin ei kovin mukavaa, että tällainen otsikko loistaa Geocache.fi:n etusivulla.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Avatar
oh3sus
Viestit: 134
Liittynyt: To 16.07.2009 14:59
Paikkakunta: Orimattila

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja oh3sus » Ma 21.07.2014 20:11

Ihme kitinää täysin mitättömästä asiasta. Tässä taas näkee miten kaikki pitää olla HETI ja NYT eikä yhtään saa viivyitellä missään asiassa vaikka olisi hyväkin syy. Itse pääsääntöisesti loggaan poimimani golikot vasta kotiin päästyäni enkä heti ja paikalla vaikkakin useasti data kulkee mukana. Kuten Marjis totesi niin viikko on täysin hyväksyttävissä oleva aika. Kaikki eivät välttämättä ulkomailla ollessaan voi käyttää mobiilidataa tai saati sitten löydä täysin vieraasta kaupungista julkista internettiä. Joillain voi olla sellainen puhelinkin mukana jolla ei internet toimi ja tavallinen gps jonka avulla kätköjä etsii. Hieman malttia kiitos :D
Viimeksi muokannut oh3sus, Ma 21.07.2014 20:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Liberate tuteme ex inferis

Avatar
IhmisAnkka
Viestit: 419
Liittynyt: Ti 24.09.2013 16:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja IhmisAnkka » Ma 21.07.2014 20:11

Marjis kirjoitti:Voisiko ylläpito muuten fiksata todella rumaa otsikointia. Kuten yllä oleva lähettäjän julki tuoma viesti osoittaa, kyseistä v-kirjaimella alkavaa toimintoa ei ole tapahtunut vaan on vaan luettu jotain ihmeen rivien välejä ja tehty omia tulkintoja ilmeisesti.
Tämä ei ollut ainoa tapaus Wieno Vallinin lyhyen uran aikana.
Kuva

Black_Island
Viestit: 294
Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Black_Island » Ma 21.07.2014 20:26

IhmisAnkka kirjoitti:
Marjis kirjoitti:Voisiko ylläpito muuten fiksata todella rumaa otsikointia. Kuten yllä oleva lähettäjän julki tuoma viesti osoittaa, kyseistä v-kirjaimella alkavaa toimintoa ei ole tapahtunut vaan on vaan luettu jotain ihmeen rivien välejä ja tehty omia tulkintoja ilmeisesti.
Tämä ei ollut ainoa tapaus Wieno Vallinin lyhyen uran aikana.
Tuota niin... Miten tämän nyt sanoisi nätisti, ettei turhaan aiheuta loukkaantumista. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos asiasta huomautetaan useamman kerran, niin siihen saattaa olla ihan syy? Minullakaan ei ole nettiä matkalla mukana ja loggaan kolikoiden pudotukset matkan varrella illalla, jos nettiin pääsen. Jos en, niin sitten vasta kotona. Monta kertaa on käynyt niin, että TB onkin sillä välin jo grabattu. Ei tällä itselleni sinänsä ole mitään merkitystä, mutta kulkijan omistajalle saattaa ollakin, jos haluaa seurata missä se on liikkunut.

Joskus olen itse odotellut parikin viikkoa ja jos ei sähköposteihinkaan sen jälkeen ole tullut vastausta, niin sitten olen grabannut, pudottanut sen siihen kätköön josta sen löysin ja ottanut sitten sieltä itselleni sillä "retrieve it from"-toiminnolla.

Avatar
IhmisAnkka
Viestit: 419
Liittynyt: Ti 24.09.2013 16:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja IhmisAnkka » Ma 21.07.2014 21:57

Black_Island kirjoitti:Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos asiasta huomautetaan useamman kerran, niin siihen saattaa olla ihan syy?
Niin varmasti, mutta uusi kätköilijä pelästyi varsinkin ensimmäistä viestiä. Hän ei ollut saanut siitä tolkkua laisinkaan.
Minä olin vähän pahoillani hänen puolestaan toisen viestin tultua, koska "syyllinen" olin minä itse.
Kuva

Black_Island
Viestit: 294
Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Black_Island » Ma 21.07.2014 22:25

IhmisAnkka kirjoitti:
Black_Island kirjoitti:Oletteko tulleet ajatelleeksi, että jos asiasta huomautetaan useamman kerran, niin siihen saattaa olla ihan syy?
Niin varmasti, mutta uusi kätköilijä pelästyi varsinkin ensimmäistä viestiä. Hän ei ollut saanut siitä tolkkua laisinkaan.
Minä olin vähän pahoillani hänen puolestaan toisen viestin tultua, koska "syyllinen" olin minä itse.
Okei, no ilkeät viestit tietysti aiheuttavat pahaa mieltä. Mutta nyt varmaan jatkossa osataan tehdä niin kuin on hyvän tavan mukaista? :) Sama koskee tietysti niiden viestien "miksi grabbasit senkin idiootti" (oletan että jotain tuollaistakin on tullut) lähettelijöitä. Voi sanoa myös nätisti ja tuo MaisyMousseen viesti oli ihan ystävällinen ohjeistus, mutta aiempi ei tainnut olla...

Ei aina voi tietää, miten pitää toimia. Varsinkin kun Neongeossa taitaa olla suunnilleen automaattina se "grab it"-toiminto? En tiedä, kun en käytä, mutta näin minulle sanottiin, kun ihmettelin yhden TB:n käsistä viemistä.

Ei kun iloista kätköilykesää vaan kaikille ja uskaltakaa edelleenkin siirrellä niitä kulkijoita :)

Avatar
LQ
Viestit: 470
Liittynyt: To 11.01.2007 12:33

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja LQ » Ma 21.07.2014 22:27

IhmisAnkka kirjoitti:Mun kaverilleni, jolla on jotain 70 löydettyä kätköä on kettuiltu geokolikoiden grabbaamisesta, vaikka minäkin grabbailen niitä surutta (minulle ei kyllä tulla nillittämään). Viimeksi hänelle nillitettiin Salon miitissä grabatusta kolikosta. Salossa oli kirjasto 200 metrin päässä ja siellä ilmainen netti, jossa voi tehdä nettihommat heti miitin jälkeen.
Kun katsoo TB-kirjanpitoa kätköillä siellä missä minä asun, niin kaikki on hujan hajan sekaisin. Sellainenkin kuin avain mysteerikätköön, en tiedä missä se on ja mahdollisesti tekisin turhan matkan sen takia, kun ei olla viitsitty merkitä sitä noudetuksi kätköltä. Siihen verrattuna nopeat grabbaamiset kirjaston vieressä pidetystä miitistä ei ole yhtään mitään.
Tämä on jo toinen nillitys, mitä kaveri on saanut kuulla.
Ok, eli jätit kertomatta että SINÄ sen kolikon turhan hätäisesti grabbasit. Etkä tunnu kymmenienkään viestien jälkeen omaksuvan että tota toimintatapaa ehkä sittenkin olisi syytä muuttaa? Multa taisi kyllä rautalangat loppua. Tai sit koko tämä ketju oli alunperinkin trollausta.
Piilotettu: 12 Löydetty: noin 2000 +/- 1000, en minä tarkkaan tiedä...

Tero_
Viestit: 13
Liittynyt: To 08.08.2013 14:10

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Tero_ » Ma 21.07.2014 23:08

Itselläkin Megasta noita grabbaus-kokemuksia. Edellisenä päivänä ajoin Kuusamosta Etelä-Suomeen ja otin matkalta pari kolikkoa mukaan. No, ei siinä noita purkkeja saati matkalaisia ehtiny loggailemaan ja seuraavana aamuna aikaisin Mega-reissulle, jossa meni ihan koko päivä. Jätin sitten Megaan pari noita matkalaisia ja olihan ne jo sinä päivänä ehditty nappaamaan multa poijes. Itse loggailin noita reissun purkkeja vissiin parina-kolmena päivänä reissun jälkeen kun ei kertakaikkiaan ehdi niitä kirjotteleen heti. Enkä kirjottele niitä KK-lokeja, niin tossa hommassa välillä kestää tunti jos toinenkin. Itse oottelen viikon verran ja jos ei siinä ajassa putoa purkkiin, niin laitan yksityisVIESTIÄ sille, jolla matkalainen on. Pari kertaa näin tehnyt ja molemmilla kerroilla saanut myös asiallisen vastauksen.

EDIT: Niin, ei niitä multa napattu pois, kun en ehtinyt niitä edes ottamaan haltuuni sieltä purkista...

Harrastusta aloittaessa kerran grabbasin kun en tienny miten noiden kanssa ylipäätään toimitaan - ihan pihalla koko hommasta. Sen verran tuli "hienovarainen" viesti siitä hommasta, että aika kiltisti tullu odoteltuu sen jälkeen.

Koko päivän reissulla jos vaihtoehdot on, että haetaanko vielä purkkeja, vai lähetääks kirjastoon tiputteleen matkalaisii, ni ei tossa tartte paljoo miettii...

Black_Island
Viestit: 294
Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Black_Island » Ti 22.07.2014 2:05

LQ kirjoitti:Ok, eli jätit kertomatta että SINÄ sen kolikon turhan hätäisesti grabbasit. Etkä tunnu kymmenienkään viestien jälkeen omaksuvan että tota toimintatapaa ehkä sittenkin olisi syytä muuttaa? Multa taisi kyllä rautalangat loppua. Tai sit koko tämä ketju oli alunperinkin trollausta.
Vastaus 1: Uskon, että alkuperäinen kyselijä ymmärsi, miksi grabbaus ei ole se suotava vaihtoehto. Sen voi selittää myös asiallisesti, miksi kulkijoiden oikeaoppinen siirtäminen saattaa olla tärkeää vaikkapa sen omistajalle. Asiat voi sanoa myös suoraan ilman kettuilua.

Vastaus 2: Uskon, että alkuperäinen kyselijä ymmärsi, miksi grabbaus ei ole se suotava vaihtoehto. Etkö ymmärrä, että sen voi ilmaista myös muuten kuin vetämällä pultit ja vääntämällä rautalankaa? Ei taida edes ratakisko riittää siihen, että sinusta tulisi ystävällinen?

Kummasta vastauksesta sinä pidit enemmän? Anteeksi jo etukäteen, mutta joskus pitää sanoa ihan suoraan, että menisi perille.

Avatar
IhmisAnkka
Viestit: 419
Liittynyt: Ti 24.09.2013 16:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja IhmisAnkka » Ti 22.07.2014 7:49

LQ kirjoitti: Ok, eli jätit kertomatta että SINÄ sen kolikon turhan hätäisesti grabbasit.
Ei minun tarvitse kertoa, koska se on tämän reissaajan historiassa kerrottuna.
Kuva

Geomurmelit
Viestit: 374
Liittynyt: Su 07.06.2009 11:27

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Geomurmelit » Ti 22.07.2014 8:32

Omallekin kohdalle on osunut näitä hätähousukännygräppereitä, jotka gräppäävät käsistä reissarin, jonka olen parhaimmillaan paria tuntia aiemmin tiputtanut purkkiin. Kyllä noissa nyt pitäisi olla malttia odotella rauhassa, että edellinen tiputtaa reissarin purkkiin myös netissä, josta se sitten poimitaan talteen (retrieved it), ei gräpätä toisen hallusta (grap it). Nykyajan kk-kännykätköilijöiden sopisi kuitenkin tutustua (mikä nykyisen alhaisen aloittamiskynnyksen aikakaudella lienee liikaa vaadittu) ja noudattaa ikiaikaisia tapoja eikä odottaa, että kaikki online-loggaisivat suoraan maastosta tai edes samana tai seuraavanakaan iltana.

Tuolla vanhassa ketjussa on ohjeistusta ja keskustelua aiheesta, sekä eräässä viestissä hyvä viisaus:
vanha hyvä opetus "toisen kädestä ei saa ottaa mitään ilman lupaa" olisi hyvä pitää mielessä tässäkin yhteydessä.

Avatar
LQ
Viestit: 470
Liittynyt: To 11.01.2007 12:33

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja LQ » Ti 22.07.2014 8:51

IhmisAnkka kirjoitti:
LQ kirjoitti: Ok, eli jätit kertomatta että SINÄ sen kolikon turhan hätäisesti grabbasit.
Ei minun tarvitse kertoa, koska se on tämän reissaajan historiassa kerrottuna.
Juu, ja reissaaja oli yksilöity avausviestissä? Anteeksi olen syvästi pahoillani, mutta multa puuttuu kristallipallo, tai viitseliäisys käydä läpi salon eventin (mikä eventti on vielä kohtuullisen helppo päätellä) kaikki kävijät olisiko siellä joku jolla on noin 70 löytöä ja kun sellainen ei sieltä kuitenkaan löydy, niin sitten pitäisi yksitellen käydä läpi KAIKKI miitissä käyneet (ja muka käyneet) reissaajat, ihan vaan varmuuden vuoksi katsoakseni jäikö jotain oleellista kertomatta.

EI, vastasin ihan vaan siihen avausviestiin ...ja viestin alkuperäiseen otsikointiin suhteutettuna, mielestäni melko asiallisesti. Sitten jatkui ketju erilaisilla hyvillä perusteluilla miksi ei pitäisi samantien grabata, ellei ole itsekin jo ehtiny siinä vaiheessa jättää taakseen.

ps. Sekä kaveri, että kulkija ovat kyllä myöhemmin ketjussa käyneet ilmi.
Piilotettu: 12 Löydetty: noin 2000 +/- 1000, en minä tarkkaan tiedä...

Avatar
ihmiskoira
Viestit: 123
Liittynyt: Ma 22.08.2011 16:56
Paikkakunta: Pertti Kurikka

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja ihmiskoira » Ti 22.07.2014 13:41

Vähän erikoista aloittaa ketju syyllistämällä muita alatyylisesti omista virheistään. Vaikea tuota on ymmärtää muuten kuin (hmm..) "väärin".

Tämän päivän älykköpuhelimet antavat varmasti mukavasti lisähaastetta kulkijoita enempi hiplaaville.. Mutta täytyy kyllä todeta, ettei häröltä säästy enää ihan tavan vähemmän aiheeseen spesifioitunut pöpikään. Aina ei kun pääse edes pusikosta geokuljettimelle asti (sic!), kun joku on jo tassuista grapannut. Kyllähän se nyt vähän nyppii ja sotkee muutakin kuin vain sen po. peltilätkän/ muun sekundametallibiitin liikennettä, kun pitää huomauttaa grapanneelle ja juuri(kin) ystävällisesti jne. Pidemmän reissun päällä saattaa mennä' ihan sekaisin siitä, oliko mokomaa kapistusta mukana ollenkaan eller hur ja unohtuiko se alun alkaenkin rekata nostetuksi.

Lennosta nappautumisen estämiseksi ei ole oikein mitään muuta keinoa, kuin yrittää nostaa mahdollisimman nopeasti löytymisen jälkeen ja olla pudottamatta saman reissun jemmoihin. Matkan päällä homma helpottuu, jos pudottaa vain päivän ensimmäiseen ja pyrkii loggaamaan jemman kohtuullisen nopeasti. Eipä sekään silti helpota jos kohdalle osuu joku sopivan hermostorakenteen omaava kätker-jugend tai muuten vain itseään törkeämpi iphonettaja.

Pantiin parit kulkijat geokaverin kyydissä Eurooppaan juoksentelemaan ja toistaiseksi ovat jollain lailla liikkeellä kaikki tyynni. Yhtä jouduttiin kuitenkin jo itse siirtämään, kun sen ottanut ja jättänyt ei osannut käyttää puhelinta edes grappaamiseen. Liekö muuten varsinaiset tietokoneet siirtymässä historiaan kokonaan? Erilaisten geokätköilysoftien käyttöliittymät ja niiden 'alku'käyttäjäystävällisyys selittänee mahdollisesti osan mysteerisistä katoamisista?

Mitä tulee kulkevaisten katoamiseen, niin niinhän ne tekevät?..höh. Ei se ole mikään syy olla laittamatta niitä liikenteeseen. Enemmän ne tuottavat iloa jollekin kanssaharrastajalle astiasta ammennettuna kuin jossain omissa arkistoissa pölyä keräämässä.

Kulkijan elämänkaaressa miitit näyttäsivät todellakin olevan merkittävä riski. Joissain varsinkin ison muailman golikoissa ja paikallisissakin enempi tehtävälle omistautuneissa kulkijoissa on mukana erillinen ohjeistus, jossa toivotaan ettei ko. esinettä vietäisi miitteihin. Se ei kuitenkaan näytä juurikaan vaikuttavan asiaan. :|
*****************
* kuono kohteessa *
*****************

Rytmiorkesteri
Viestit: 10
Liittynyt: Ma 01.08.2011 13:01

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Rytmiorkesteri » Ti 22.07.2014 17:56

Joo, esimerkiksi Karjaalla kiertää avain mystiin, mutta kun se ei ole ollut asiallisesti logattuna, niin minua ei huvita maksaa junamatkaa sen takia, että käyn katsomassa tyhjää purkkia. "Canis lupus familiariksen" logissa vain lukee "TB OUT" ja uskon, että se tarkoittaa sitä, että avain on viety.
Hangossa logien mukaan on paljon geokolikoita ja reissaajia kätköissä. Missään ei kuitenkaan ole mitään oikeasti.
Avain on tiputettu ja logattu meidän toimesta "Canis lupus familiaris" -kätköön asianmukaisesti heti tiputuksen jälkeen 16.7.2014. Sitä en osaa sanoa, ovatko kaksi muuta kätköllä kävijää avaimen napanneet. Kummatkaan eivät ole avaimen mystikätköön lokeja kirjanneet. Meidän grabbaus avaimelle tapahtui hyvässä tuttavallisessa ja sovitussa hengessä, kun sopivaa kätköä ei avaimen löytäjä sille keksinyt (kädestä käteen grabbaus). Uskoisin, että avain Karjaalta löytyy :wink:

Rytmiorkesteri
Viestit: 10
Liittynyt: Ma 01.08.2011 13:01

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Rytmiorkesteri » Ti 22.07.2014 23:57

Tuli mieleen vielä noista grabbauksista sellainen, että aina ei kulkija ole ehtinyt purkkiin päivittyä johtuen tekniikan hitaudesta. Orkesterilla on käytössään kaksi puhelinta, Android puhelimessa c.geo ja Windows puhelimessa Geocaching live. Android päivittää kätköloggaukset ja kulkijat nopeammin kuin Windows. Jos loggailemme löytämiämme kätköjä samana päivänä kummallakin puhelimella, tulee löytöjärjestyksestä perin kummallinen. Windows puhelimella logatut löydöt saattavat jäädä useita tunteja jälkeen.

Tuosta puhelimen hitaudesta ehkä paras esimerkki meillä on kulkija Annejii. Loggasin kulkijan Windows puhelimella kätköön hyvin pian kätkön löytymisen jälkeen, ja seuraavalla käymällämme kätköllä taidettiin tavata kulkijan seuraava liikuttelija. Aikaa tiputuksen ja löydön välillä oli luultavasti 15-20 minuuttia (en tiedä varmasti). Sähläyshän siitä sitten tuli kulkijan matkaan ja kätköjärjestys meni miten sattui. Tämä sähläys luultavasti johtui tekniikan hitaudesta (tai Windows käyttiksestä yleensä :roll: ), eikä siitä etteikö kulkijaa olisi kätköön asianmukaisesti heti tiputettu ja asianmukaisesti heti logattu löydetyksi. Mutta ei tästä kannattane kenenkään hernettä nenään ottaa :D

Hiljaa ja joskus vähän hitaamminkin hyvä tulee, eli hetki kannattanee odotella ennen kulkijan grabbaamista :)

Marjakuva
Viestit: 15
Liittynyt: Ke 23.07.2014 15:09

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja Marjakuva » Pe 25.07.2014 19:36

japajaa kirjoitti:Minusta on vähän nurinkurista, että grabbaajaa ojennetaan ja torutaan väärin tekemisestä. Mielestäni se osapuoli, joka on jättänyt kulkijan tipauttamatta kätköön kohtuullisen ajan puitteissa, on toiminut kyseenalaisella tavalla (väärin kätköilty(tm)?). Olenko ainoa, joka ajattelee näin? Miksi kulkijan seuraavaksi löytävän pitää tyytyä odottelemaan päiväkausia ja tämän jälkeen vielä anella kulkijan edellistä haltijaa pudottamaan kulkija kätköön, josta se on jo aikoja sitten noukittu mukaan? Minusta ei ole ainakaan mukavaa pollailla päivittäin pöydällä lojuvan kulkijan omaa sivua, että milloin se olisi mahdollisesti saatavilla logattavaksi. Samalla kulkijalta jää mahdollisesti montakin kätköä käymättä ja kilometrejä keräämättä, kun uusi haltija ei sitä voi löytöloggausten yhteydessä visiteerata purkeissa.
Et ole. En minä ainakaan viikkoa saati pidempää aikaa odota. Laitan yleensä parin päivän sisään viestin sille jolla matkalainen vielä virtuaalisesti on ja jos se ei aiheuta toimenpiteitä ehkä kolmanteen tai neljänteen päivään mennessä niin sitten grabbaan sen matkalaisen, jotta voin logata matkalaisen reitin sellaiseksi, jolla minä olen sitä kuljettanut (visited). Yleensä myös postaan omaan löytöloggaukseeni, että kätköstä löytyi matkalainen, joka ei siellä vielä virtuaalisesti ole. Muutaman kerran olen grabannut, mutta monta kertaa on viestiini vastattu, että "ok, loggaan kätköt sillon ja sillon" ja vastaan, että jees, odottelen. Juurikin kuten japajaa sanoo, niin miksi minun pitäisi odotella toisen loggauksia viikkoja? Aiemmin matkalaista kuljettanut voi kyllä koodilla grabata matkalaisen uudestaan ja logata reitin oikeaksi omalta osaltaan, jos haluaa.

Mutta tämä siis, jos tiedän, että olen käymässä matkalaisen kanssa paljon kätköjä. Muutaman kätkön vuoksi joudan kyllä odotella useammankin päivän loggauksia. Muistaakseni vain kerran minulta on grabattu (ulkomaille) jättämäni matkalainen, mutta silloinkin asia onnistui varsin mallikkaasti. Minulla oli koodi luonnollisesti tallessa ja laitoin viestiä grabbaajalle, että grabbaan bugin vielä itselleni seuraavana päivänä ja loggaan reitin kuntoon, että ei paniikkia, että ottaa sen sitten taas takaisin. Asia oli sillä pihvi.

Itse pidän siis sanotaan vaikka kolmea päivää sellaisena aikarajana. Sitä nopeammat grabbaukset ovat siis minun mielestäni liian nopeita ja toisaalta turhiakin, sillä aika harvassa on ne tilanteet, että täytyisi tänään otettu matkalainen jättää huomenna johonkin. Mutta viikko tai kaksi, ehei. Silloin asian voi hoitaa viesteillä ja reitin korjauksen uudelleen grabbauksilla. Asiallisesti ne hommat hoituu. Herneillä nenässä ja noilla *** tyyleillä kertoo vain omasta itsestään.

Avatar
artomak
Viestit: 224
Liittynyt: Ma 15.12.2008 23:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Kettuilua geokolikoista

Viesti Kirjoittaja artomak » Su 27.07.2014 13:16

Puoli tuntia! Oliko ennätys? Tiputun kolikon Have a look aroud purkkiin (GC54MPV), ja ehdittiin kävellä rautatieasemalle, niin joku eestipoika oli grabannut sillä aikaa kolikon :( Asemalla tarkoitus tehdä tuo asianmukainen droppaus mobiililaitteella. mutta enpäs ehtinyt...
aina jotain hukassa

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Travel bugit & geokolikot”