Pukukilpailu megassa

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ti 19.05.2015 13:33

Pukukilpailua megassa

Jotta alueelle saadaan tunnelmaa, elävöitystä ja teemaan sopivaa touhua, järjestetään megassa tänä vuonna myös aiheeseen liittyvä pukukilpailu.

Kilpailussa on erikseen lasten ja aikuisten sarjat, mukaan ilmoittaudutaan infossa. Mietithän hahmon taustat kuntoon, ettei kaapista löydy luurankoja, voittajat valitseva raati haastattelee osallistujia hahmostaan. Toivomus on, että osallistujat pukeutuvat teeman mukaisesti jo tapahtuman aikana, ei vain ainoastaan illan kisaan, jotta saadaan alueellekin tunnelmaa ja elävöitystä. Ja näin myös voittajat valitseva raati näkee puvut muuallakin kuin sitten vasta ihan viime tingassa ja pääsee päivän aikana valitsemaan tarvittaessa finalistit. Toki teeman mukaan saa pukeutua ilman osallistumista kisaan, mutta illan finaalissa kilpailun huipentuessa parhaat kisaan ilmoittautuneet palkitaan premium-jäsenyydellä, joten kannattaa kyllä osallistua myös kilpailuun.

Eikun miettimään, että mitä sitä kukin haluaa olla. Kenties uljas ritari, vaiko kerjäläismummo jota ruttokin on päässyt jo vaivaamaan? Vai miten olisi linnanneito, joka pyörtyy joka kerta kun näkee liikaa paljasta pintaa kun jollain on esimerkiksi t-paita joka paljastaa käsivarret tai jotain niinkin säädytöntä kuin shortsit? Salaperäinen velho viitassaan höpisemässä taikajuomista ja planeettojen asennoista sekä siitä miten aurinko kiertää maata? Mitäpä olisi markkina-alue ilman maalaisrouvia tai iloluontoisia naisia?

Eikun aivonystyrät tärisemään ja ompelukoneet surisemaan. Nyt on hyvä aika alkaa kaivaa kaapeista, että mitä sopivaa löytyisi valmiina, mutta vielä ehtii myöskin suunnittelemaan ja toteuttamaan ideansa ihan alusta.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Avatar
Kulpakko
Viestit: 245
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » La 23.05.2015 15:06

Surffasin katsomassa ja löytyi aika hyvä sivusto tähän aiheeseen liittyen: http://edu.turku.fi/tiimalasi/index.htm

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ma 22.06.2015 9:14

Pukukilpailu vauhdissa. Tarkennuksena, että sarjoja tosiaan kaksi kipaletta, lapsille ja aikuisille omansa. Molemmissa palkintoina vuoden premium-jäsenyyksiä. Jos ei itselle niin aika mieletön lahja jollekin perheenjäsenelle tai kaverille.

Avatar
Maitomies
Viestit: 642
Liittynyt: To 17.11.2011 21:13
Paikkakunta: Hattula
Viesti:

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Maitomies » Ke 24.06.2015 11:37

Hämeen keskiaikamarkkinat vuokraa pukuja laidasta laitaan :wink:
- Maitomies -
Onnellinen ihminen kulkee usein vakaasti polkua, jota tuhat onnetonta väittää vääräksi.
https://maitomies.wordpress.com
https://www.facebook.com/geo.maitomies

Avatar
Maitomies
Viestit: 642
Liittynyt: To 17.11.2011 21:13
Paikkakunta: Hattula
Viesti:

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Maitomies » To 16.07.2015 10:17

Hämeen linnan keskiaikayhdistys ry kirjoitti: Huom, puvustomme palvelee tosiaan taas loppukesän Hämeenlinnassa, os. Kustaa III:n katu 8 eli Historiallisen museon tiloissa, Vankilamuseon vieressa, avoinna ma–pe klo 10–18. Tervetuloa!
- Maitomies -
Onnellinen ihminen kulkee usein vakaasti polkua, jota tuhat onnetonta väittää vääräksi.
https://maitomies.wordpress.com
https://www.facebook.com/geo.maitomies

Avatar
Kulpakko
Viestit: 245
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » Ke 22.07.2015 12:18

Megan pukukilpailun systeemit ovat juuri viimeisiä hiomisia vaille valmiit. Oikeasti jänskättää jo nyt, että paljonko väkeä osallistuu kisaan tai oikeastaa se, millaisia hahmoja väki keksii. Vielä hyvin ehtii valmistautua, jos jostain syystä tämä aatos on jäänyt vähemmälle - meidän tiimikin vasta pohdiskelee asuvalintoja. Jos kerrankin luovuttais verkkareista :D Täytyy hakea ideoita netistä

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Pukukilpailu megassa (OHJEITA JA VINKKEJÄ)

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ke 29.07.2015 20:13

Hiphei,
mega lähestyy ja näin ollen myös pukukilpailu. Reilu pari viikkoa aikaa valmistautua. Vielä ei ole myöhäistä, mutta ei kannata enää aikailla!
Tässä vähän ohjeita ja vinkkejä miten homma etenee.

Pukukilpailuun voit osallistua hankkimalla, tekemällä, vuokraamalla tai lainaamalla keskiaikateemaan sopivan puvun/asukokonaisuuden. Pistä puku päälle lauantaina ja käy ilmoittautumassa kilpailuun infossa päivän aikana. Ei kannata hävetä, että joutuu olemaan "hassussa asussa" koko iltapäivän sillä paikalla on myös Keskiaikayhdistyksen elävöittäjiä ja järjestäjätkin pyrkivät pukeutumaan teeman mukaisesti. Kanna siis ylpeänä asua megapäivänä. Illalla kilpailu huipentuu megalavalla kello 17:00 alkaen.

Kilpailussa on kaksi sarjaa, lapset eli noin kouluikäiset ja alle sekä aikuiset. Molemmissa sarjoissa erikseen palkintoina geocaching.com premiumeja. Nyt on siis perheen lastenkin oiva tilaisuus lähteä yrittämään premiumia itselleen. Voipi sitten näyttää vanhemmille pitkää nenää, kun eivät ole aikaisemmin suostuneet moista hankkimaan. Premium-lahjakortti ei ole henkilökohtainen eli sen voi lahjoittaa vaikka perheenjäsenelle.

Molemmissa sarjoissa jaetaan lisäksi yleisön suosikki -palkinto ja lisäksi raati valitsee sen parhaan! Molemmat toki palkitaan erikseen. Raadissa on mukana myös keskiaikaiyhdistyksen edustaja, joka arvioi etenkin puvun ja "henkilön" autenttisuutta.

Lastensarjassa kiinnitetään lähinnä asukokonaisuuteen. Aikuisten sarjassa asukokonaisuuden lisäksi arvostellaan myös "henkilö" itse. Pienistä näyttelijän taidoista ei siis ole haittaa ja kannattaakin miettiä henkilölleen nimi ja taustaa.

Asuvinkkejä ohessa. Kyseisiä asuja löytyy siis keskiaikayhdistyksen pukuvuokraamosta.
http://www.keskiaikamarkkinat.fi/yhdistys/pukuvuokraus/
Liitteet
11214288_10206609367251383_2130463751886237534_n.jpg
11214288_10206609367251383_2130463751886237534_n.jpg (64.82 KiB) Katsottu 2233 kertaa
11800245_10206848978562359_7259669728093786834_n.jpg
11800245_10206848978562359_7259669728093786834_n.jpg (39.31 KiB) Katsottu 2233 kertaa
10440814_10206609363731295_8030300570991807114_n.jpg
10440814_10206609363731295_8030300570991807114_n.jpg (48.21 KiB) Katsottu 2233 kertaa

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Pukukilpailu megassa (OHJEITA JA VINKKEJÄ)

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ke 29.07.2015 20:16

Muutama kuva lisää... ei kun ideoimaan ja ompelukone muokkaamaan vanhoja lakanoita. Tai sitten sieltä mistä aita on matalin ja pukuvuokraamon kautta ;)
Liitteet
11222346_10206609366251358_8269731347598720756_n.jpg
11222346_10206609366251358_8269731347598720756_n.jpg (78.39 KiB) Katsottu 2232 kertaa
11817002_10206609255448588_4277612158009375763_n.jpg
11817002_10206609255448588_4277612158009375763_n.jpg (42.86 KiB) Katsottu 2232 kertaa
11781802_10206609365371336_3844192826051651903_n.jpg
11781802_10206609365371336_3844192826051651903_n.jpg (57.57 KiB) Katsottu 2232 kertaa

Avatar
Kulpakko
Viestit: 245
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » La 01.08.2015 23:09

"Sisäpiirin" tietoa: ainakin kaksi kisaajaa lasten sarjaan tulossa, sillä puvut valmistuvat tänä viikonloppuna. Löytyykö näille rohkeille haastajia? :D

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Diksi » Su 02.08.2015 10:19

Sisäpiirin tietoa täältäkin. Ainakin yksi haastaja löytyy ja pukukin viimeistelyä vaille valmis.

Avatar
Kulpakko
Viestit: 245
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » Su 02.08.2015 17:20

^Nyt alkaa kilpavarustelu! :twisted:
Liitteet
IMG_8518.JPG
IMG_8518.JPG (86.77 KiB) Katsottu 1685 kertaa

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Diksi » La 08.08.2015 15:50

Joko alkaa olemaan asut mietittynä.
Ilmoittautuminen paikanpäällä megassa.
Ja muistutuksena, että palkintoinahan on läjä geocaching premium -lahjakortteja.

Avatar
laulujoutsen
Viestit: 74
Liittynyt: Pe 11.10.2013 19:23
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja laulujoutsen » Su 09.08.2015 20:53

Vastustajia on tulossa lasten sarjaan. Poika sai just eilen tädiltään synttärilahjaksi keski-aika asun, joka sopii yhteiseen tarinaamme täydellisesti. Täti on itse tehnyt asun, joten kyllä kelpaa näyttäytyä! :-D Vielä hieman viimeistelyä ja tämä kaksikko on valmis lauantain Megaan!

Avatar
Kulpakko
Viestit: 245
Liittynyt: Ma 03.10.2011 9:34
Paikkakunta: Lepaa, Hattula

Re: Pukukilpailu megassa

Viesti Kirjoittaja Kulpakko » Ma 10.08.2015 20:21

Hitsi! Nyt on sit luvassa tiukka ja totinen kisa :wink:

Vastaa Viestiin