Sivu 1/1

Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Ti 19.05.2015 13:33
Kirjoittaja Marjis
Pukukilpailua megassa

Jotta alueelle saadaan tunnelmaa, elävöitystä ja teemaan sopivaa touhua, järjestetään megassa tänä vuonna myös aiheeseen liittyvä pukukilpailu.

Kilpailussa on erikseen lasten ja aikuisten sarjat, mukaan ilmoittaudutaan infossa. Mietithän hahmon taustat kuntoon, ettei kaapista löydy luurankoja, voittajat valitseva raati haastattelee osallistujia hahmostaan. Toivomus on, että osallistujat pukeutuvat teeman mukaisesti jo tapahtuman aikana, ei vain ainoastaan illan kisaan, jotta saadaan alueellekin tunnelmaa ja elävöitystä. Ja näin myös voittajat valitseva raati näkee puvut muuallakin kuin sitten vasta ihan viime tingassa ja pääsee päivän aikana valitsemaan tarvittaessa finalistit. Toki teeman mukaan saa pukeutua ilman osallistumista kisaan, mutta illan finaalissa kilpailun huipentuessa parhaat kisaan ilmoittautuneet palkitaan premium-jäsenyydellä, joten kannattaa kyllä osallistua myös kilpailuun.

Eikun miettimään, että mitä sitä kukin haluaa olla. Kenties uljas ritari, vaiko kerjäläismummo jota ruttokin on päässyt jo vaivaamaan? Vai miten olisi linnanneito, joka pyörtyy joka kerta kun näkee liikaa paljasta pintaa kun jollain on esimerkiksi t-paita joka paljastaa käsivarret tai jotain niinkin säädytöntä kuin shortsit? Salaperäinen velho viitassaan höpisemässä taikajuomista ja planeettojen asennoista sekä siitä miten aurinko kiertää maata? Mitäpä olisi markkina-alue ilman maalaisrouvia tai iloluontoisia naisia?

Eikun aivonystyrät tärisemään ja ompelukoneet surisemaan. Nyt on hyvä aika alkaa kaivaa kaapeista, että mitä sopivaa löytyisi valmiina, mutta vielä ehtii myöskin suunnittelemaan ja toteuttamaan ideansa ihan alusta.

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: La 23.05.2015 15:06
Kirjoittaja Kulpakko
Surffasin katsomassa ja löytyi aika hyvä sivusto tähän aiheeseen liittyen: http://edu.turku.fi/tiimalasi/index.htm

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Ma 22.06.2015 9:14
Kirjoittaja Diksi
Pukukilpailu vauhdissa. Tarkennuksena, että sarjoja tosiaan kaksi kipaletta, lapsille ja aikuisille omansa. Molemmissa palkintoina vuoden premium-jäsenyyksiä. Jos ei itselle niin aika mieletön lahja jollekin perheenjäsenelle tai kaverille.

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Ke 24.06.2015 11:37
Kirjoittaja Maitomies
Hämeen keskiaikamarkkinat vuokraa pukuja laidasta laitaan :wink:

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: To 16.07.2015 10:17
Kirjoittaja Maitomies
Hämeen linnan keskiaikayhdistys ry kirjoitti: Huom, puvustomme palvelee tosiaan taas loppukesän Hämeenlinnassa, os. Kustaa III:n katu 8 eli Historiallisen museon tiloissa, Vankilamuseon vieressa, avoinna ma–pe klo 10–18. Tervetuloa!

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Ke 22.07.2015 12:18
Kirjoittaja Kulpakko
Megan pukukilpailun systeemit ovat juuri viimeisiä hiomisia vaille valmiit. Oikeasti jänskättää jo nyt, että paljonko väkeä osallistuu kisaan tai oikeastaa se, millaisia hahmoja väki keksii. Vielä hyvin ehtii valmistautua, jos jostain syystä tämä aatos on jäänyt vähemmälle - meidän tiimikin vasta pohdiskelee asuvalintoja. Jos kerrankin luovuttais verkkareista :D Täytyy hakea ideoita netistä

Re: Pukukilpailu megassa (OHJEITA JA VINKKEJÄ)

Lähetetty: Ke 29.07.2015 20:13
Kirjoittaja Diksi
Hiphei,
mega lähestyy ja näin ollen myös pukukilpailu. Reilu pari viikkoa aikaa valmistautua. Vielä ei ole myöhäistä, mutta ei kannata enää aikailla!
Tässä vähän ohjeita ja vinkkejä miten homma etenee.

Pukukilpailuun voit osallistua hankkimalla, tekemällä, vuokraamalla tai lainaamalla keskiaikateemaan sopivan puvun/asukokonaisuuden. Pistä puku päälle lauantaina ja käy ilmoittautumassa kilpailuun infossa päivän aikana. Ei kannata hävetä, että joutuu olemaan "hassussa asussa" koko iltapäivän sillä paikalla on myös Keskiaikayhdistyksen elävöittäjiä ja järjestäjätkin pyrkivät pukeutumaan teeman mukaisesti. Kanna siis ylpeänä asua megapäivänä. Illalla kilpailu huipentuu megalavalla kello 17:00 alkaen.

Kilpailussa on kaksi sarjaa, lapset eli noin kouluikäiset ja alle sekä aikuiset. Molemmissa sarjoissa erikseen palkintoina geocaching.com premiumeja. Nyt on siis perheen lastenkin oiva tilaisuus lähteä yrittämään premiumia itselleen. Voipi sitten näyttää vanhemmille pitkää nenää, kun eivät ole aikaisemmin suostuneet moista hankkimaan. Premium-lahjakortti ei ole henkilökohtainen eli sen voi lahjoittaa vaikka perheenjäsenelle.

Molemmissa sarjoissa jaetaan lisäksi yleisön suosikki -palkinto ja lisäksi raati valitsee sen parhaan! Molemmat toki palkitaan erikseen. Raadissa on mukana myös keskiaikaiyhdistyksen edustaja, joka arvioi etenkin puvun ja "henkilön" autenttisuutta.

Lastensarjassa kiinnitetään lähinnä asukokonaisuuteen. Aikuisten sarjassa asukokonaisuuden lisäksi arvostellaan myös "henkilö" itse. Pienistä näyttelijän taidoista ei siis ole haittaa ja kannattaakin miettiä henkilölleen nimi ja taustaa.

Asuvinkkejä ohessa. Kyseisiä asuja löytyy siis keskiaikayhdistyksen pukuvuokraamosta.
http://www.keskiaikamarkkinat.fi/yhdistys/pukuvuokraus/

Re: Pukukilpailu megassa (OHJEITA JA VINKKEJÄ)

Lähetetty: Ke 29.07.2015 20:16
Kirjoittaja Diksi
Muutama kuva lisää... ei kun ideoimaan ja ompelukone muokkaamaan vanhoja lakanoita. Tai sitten sieltä mistä aita on matalin ja pukuvuokraamon kautta ;)

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: La 01.08.2015 23:09
Kirjoittaja Kulpakko
"Sisäpiirin" tietoa: ainakin kaksi kisaajaa lasten sarjaan tulossa, sillä puvut valmistuvat tänä viikonloppuna. Löytyykö näille rohkeille haastajia? :D

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Su 02.08.2015 10:19
Kirjoittaja Diksi
Sisäpiirin tietoa täältäkin. Ainakin yksi haastaja löytyy ja pukukin viimeistelyä vaille valmis.

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Su 02.08.2015 17:20
Kirjoittaja Kulpakko
^Nyt alkaa kilpavarustelu! :twisted:

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: La 08.08.2015 15:50
Kirjoittaja Diksi
Joko alkaa olemaan asut mietittynä.
Ilmoittautuminen paikanpäällä megassa.
Ja muistutuksena, että palkintoinahan on läjä geocaching premium -lahjakortteja.

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Su 09.08.2015 20:53
Kirjoittaja laulujoutsen
Vastustajia on tulossa lasten sarjaan. Poika sai just eilen tädiltään synttärilahjaksi keski-aika asun, joka sopii yhteiseen tarinaamme täydellisesti. Täti on itse tehnyt asun, joten kyllä kelpaa näyttäytyä! :-D Vielä hieman viimeistelyä ja tämä kaksikko on valmis lauantain Megaan!

Re: Pukukilpailu megassa

Lähetetty: Ma 10.08.2015 20:21
Kirjoittaja Kulpakko
Hitsi! Nyt on sit luvassa tiukka ja totinen kisa :wink: