Tässä pari meidän kommellusta.
Tämä tapahtui vuosi sitten keväällä:
Oltiin Taivassalossa hakemassa Muntin silta kätköä. Siinä kiven koloihin kurkkiessamme sillalle käveli vanha mies kävelysauvoinensa. Nojaili kaiteeseen ja kertoi, että hänellä on nyt kyllä vähän paha olo... Minä jo kyselemään, että pumpustako ottaa? Vanhus siihen, että ei. Mutta luulen, et mulla on se mitä te haette. Aloin kertomaan kätköilystä johon mies tokaisi heti alkuun, että: "juu juu, kyllä mä tiiän. Kattokaas ku kävi sellai, että mää ihan vahingossa löysin tuolta sillasta kivien välistä sellasen muovi lootan ja ajattelin, et se on jonkun matopurkki. Mut sit ku mää aukasin sen ni ei siel mittää maroi ollu. Mut siäl oli kauheesti kaikkee tavaraa. Sitäkös purkkia te nyt haette?". Me siihen, että juu'u sitäpä hyvinkin. Vanhus käski odottamaan hetkisen, kun hän oli ottanu sen purkin turvaan talvelta ja vieny tupaan piironkin laatikkoon
ja lupasi "kipaista" hakemaan sen. Niin vanhus lähti sauvoinensa töpöttämään läheistä taloa kohti ja me hra Nitelinan kanssa katsomme ihmeissämme toisiamme.
Hetken päästä kuului puuskutusta ja kirskuntaa. Pappa oli vaihtanut sauvansa nopeampaan menopeliin eli potkukelkkaan. Harmi vaan kun oli kevät ja jäätä oli enää hitunen ajourissa... Sieltä pappa sitte tulla viiletti potkukelkalla kipinät sinkoen ja purkki kädessä. Kädet täristen pappa avasi purkin edessämme ja silmät loistaen ojensi sen minulle. Tarkkaan hän katsoi lokkaustani ja siinä samalla kertoi hra Nitelinalle vaimonsa kuolemat sun muut mukavat kuulumiset...
Kun saatiin lokattua, ehdotin papalle että jos sen purkin vois viedä takasin sinne koloon josta sen oli löytänykki, kun muutkin on käyny hakemassa sitä eikä oo löytäny. Niin pappa lähti kiikuttamaan purkkia piiloonsa itsekseen jutellen
Sitten toinen, performanssi ála Nitelina pari päivää sitten, vapun päivänä:
Oltiin menossa luonto multille jonka eka piste on suolla. Oltiin varauduttu kumisaappain.
Hra Nitelina ilmoitti suon reunalle päästyämme, että hän ei kyllä sitten tonne mene! No, minä reippaana tyttönä lähdin astelemaan nolla pistettä kohti. Jo muutaman askeleen jälkeen huomasin, että vanhoissa kunnon Nokialaisissa ei riitä varsi. Eikun takasin kuivalle maalle, saappaat ja sukat pois, lahkeet ylös ja uus yritys.
Matka etenikin suht mukavasti varovaisin askelein, kunnes seuraava askel upposikin reittä myöten. Osuin kai johonkin silmäkkeeseen. Tasapaino siinä meni ja tuiskahdin pyrstölleni vesi ryöpyn saattelemana. Ilmoitin, että en taida minäkään mennä pidemmälle, kun tuntuu olevan aika syvää.
Ihmettelin hetken siinä rannalla vettä valuvia housujani ja takin hihoja. Hra Nitelinalla oli jokseenkin huvittunut ilme...
Kylmä vesi aiheutti, että tuli pissa hätä. Eikun kyykky pissalle. Otin tukea vieressä olevasta reiden paksuisesta koivusta. En sitte huomannu, että se oli laho... Juuri ennen "h-hetkeä" kuului NAPS!! Koivu katkesi ja minä selälleni varvukkoon pers paljaana. Hra Nitelina mut sieltä sitte ylös veti kunhan naurultaan kykeni
Suurimmat neulaset ja muurahaiset poistettuani sain "mukavat" vettä valuvat housut jalkaani ja lähdettiin lampsimaan takaisin kohti autoa.
Matkalla siinä nauraa käkätettiin, että onneksi ei ketään osunut paikalle. Olis siinä ollu selittämistä, että ihan selvinpäin täällä muovipurkkeja etsitään kun emäntä makaa suon reunalla pers paljaana ja koivu kainalossa...
. " Eli summa summarum: Nyt kaikki Joenkaupungin hälyrihemmot ja geohuntterit -VAATEKAUPPAAN! 
Puhalsin sitten nollat ja pääsin jatkamaan matkaa seuraavalle kätkölle.
