Purkkien merkintä

Yleistä keskustelua kätköilystä
Avatar
Vikani
Viestit: 44
Liittynyt: Ti 13.02.2007 13:02

Purkkien merkintä

Viesti Kirjoittaja Vikani » Ma 15.10.2007 21:04

Olemme huolestuneina seuranneet kuinka huonosti geokätköjä merkitään kätköiksi. Kaikenlaista purkkia ja purnukkaa lojuu pitkin poikin, mutta monessa ei puhuta halaistua sanaa geokätköstä. On jopa kätköjä joissa ei ole edes kätkötiedotetta sisällä.

Sunnuntaina Nurmijärvellä saatiin esimerkkiä tämän seurauksista, kun poliisi haki yksityiselle piha-alueelle piilotetun kätkön, jossa ei missään lukenut että kyseessä on geokätkö. Kätkön sisältönä oli lokipaperi ja kynä, mutta ei kätkötiedotetta. Poliisi epäili purkkia jo huumekätköksi, mutta onneksi Harjus oli paikanpäällä selittämässä asiaa.

Pahin esimerkki on hiljattain löytämämme ammuslaatikko jossa oli kaikki räjähdysainemerkinnät paikallaan, eikä mitään geokätkö-merkintää purkin ulkopuolella. Jokainen voi kuvitella mitä voi seurata jos joku ulkopuolinen löytää tälläisen. Lisäksi ei liene kovin hyvä idea opettaa lapsia availemaan räjähdysainemerkinnällä varustettuja laatikkoja. Ammuslaatikot ovat erinomaisia kätkörasioita ja pesevät heppoiset pakastepurkit mennen tullen, mutta käytetään niitä vastuullisesti!

Tässä asiassahan ei pitäisi kellään olla mitään epäselvää, koska Geocaching.com:n ohjesäännöissä, jotka jokainen piilottaja vakuuttaa lukeneensa ja ymmärtäneensä, sanotaan näin:
To reduce confusion and alarm when a cache is discovered accidentally, clearly label your container on the outside with appropriate information to say it is a geocache. Cover over any military markings with paint or a geocache sticker. Include an explanatory “stash note” inside your cache.
Eli lyhyesti, kirjoittakaa purkkeihinne ulkopuolelle selvästi ja kestävästi että kyseessä on geokätkö ja sisällä pitäisi aina olla se kätkötiedote, jossa kerrotaan tarkemmin mistä on kyse. Harrastus voi saada todella ikävää julkisuutta tälläisten merkitsemättömien purkkien takia.

Kätköilyterveisin,
HeViKanit

Avatar
ilkant
Viestit: 464
Liittynyt: Ke 18.04.2007 14:05
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ilkant » Ti 16.10.2007 12:29

Tämä on ihan tärkeää asiaa. Armeijan käynyt tuttu kertoi käyneensä siellä räjähdekurssin. Hän ei enää potkiskele maassa lojuvia purkkeja, ota käsiin maasta kuulakärkikyniä jne. enään yhtä huolettomasti kuin aiemmin.

Käynpä laittamassa yhteen kätkörasiaan merkinnät.

Avatar
Stone'5
Viestit: 873
Liittynyt: Pe 29.06.2007 13:00

Viesti Kirjoittaja Stone'5 » Ti 16.10.2007 12:59

Ja mielestäni myös (varsinkin urbaaneissa) mikrokätköissä pitäisi sisällä olla *kätkötiedote*, ajattelepa, jos et olisi koskaan kuullutkaan geokätköilystä ja näet kaupungilla kulkiessasi miehen/naisen, joka vilkuilee kovasti ympärillensä, kurkistelee koloihin ja lopulta vetäisee jostain mainostaulun takaa filmipurkin ja alkaa näpräämään jotakin epämääräistä paperia, ja sitten pistää purkin takaisin yhtä salaperäisesti kuin sen ottikin.

Nykyaikana joillekin saattaa tulla varsin erikoisia mielikuvia edellämainitunlaisista tapauksista...

Avatar
mehu
Viestit: 39
Liittynyt: Ma 04.06.2007 12:23
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja mehu » Ti 16.10.2007 16:43

Enpä ajatellut asiaa tältä kannalta kun jemmasin muutaman ammuslaatikon.... Pitää käydä maalaamassa viimeistään viikonloppuna nuo alkuperäiset tekstit piiloon ja geokätkö-teksti kylkeen. :oops:

Avatar
ilkant
Viestit: 464
Liittynyt: Ke 18.04.2007 14:05
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ilkant » Ke 17.10.2007 5:38

Stone'5 kirjoitti:Ja mielestäni myös (varsinkin urbaaneissa) mikrokätköissä pitäisi sisällä olla *kätkötiedote*, ajattelepa, jos et olisi koskaan kuullutkaan geokätköilystä ja näet kaupungilla kulkiessasi miehen/naisen, joka vilkuilee kovasti ympärillensä, kurkistelee koloihin ja lopulta vetäisee jostain mainostaulun takaa filmipurkin ja alkaa näpräämään jotakin epämääräistä paperia, ja sitten pistää purkin takaisin yhtä salaperäisesti kuin sen ottikin.

Nykyaikana joillekin saattaa tulla varsin erikoisia mielikuvia edellämainitunlaisista tapauksista...
Hah.. No mitäpä siitä ajattelisi tavan ihminen... "Partiolaiset taas lodjaamassa". :D

Avatar
Haaskalintu
Viestit: 950
Liittynyt: Pe 26.01.2007 15:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Haaskalintu » To 18.10.2007 18:40

Nyt minä olen tullut Petlehemistä, Juuttaan maan Taavetin kaupungista ja tappanut ja virtaan heittänyt kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset.

Ei vaan nyt minä olen tullut Das Alarm III:selta, ja maalannut ja naamioinnut piiloon kaikki räjähdysainemerkinnät ammuslaatikosta.

Kiitos, Hevikanit asiallisesta huomautulsesta!
Onko muuten nimesi jo täällä?

Avatar
el2
Viestit: 334
Liittynyt: To 28.06.2007 17:32
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja el2 » To 18.10.2007 19:17

Itse tussilla merkannut pari purkkia, loput merkkaamatta. Pitänee tehdä jotain. Saattaa purkit herättää muuten liikaa epäilyksiä satunnaisissa löytäjissä.

pompaa
Viestit: 50
Liittynyt: Ma 26.03.2007 23:11
Paikkakunta: Nurmes

Viesti Kirjoittaja pompaa » To 18.10.2007 22:09

Vasemmalla alkuperäinen teksteineen, oikealla olevaa olen maalaillut jonkin verran, tuohon valkoiseen kohtaan on tarkoitus vielä lisätä tussilla teksti:
GEOKÄTKÖ
ÄLÄ SIIRRÄ
WWW.GEOCACHING.COM

Meinasin aluksi tehdä tekstit maalikynällä, mutten onnistunut sellaisia löytämään mistään. Tietääköhän joku, mistä niitä saa?

Takana olevassa ammuslaatikossa ei sitten ole kumitiivistettä, eli jos hankitte, niin kannattaa ostaa näitä edessä olevan mallisia.

Kuva

Garme
Viestit: 91
Liittynyt: Ma 08.10.2007 23:58
Paikkakunta: Vaala

Viesti Kirjoittaja Garme » To 18.10.2007 23:28

Luultavammin kirjakaupat, maalikaupat ja tiimari

Merkillä voit googlettaa esim; penol 50,paint-marker.

Mc_Mursu
Viestit: 14
Liittynyt: Ma 19.03.2007 19:57
Paikkakunta: Vantaa, Korso

Viesti Kirjoittaja Mc_Mursu » La 03.11.2007 2:42

Tosi tyylikäs tuo "tuunattu" ammoboxi!

Valkoista maalitussia myydään myös rengastussi nimellä..Käsittääkseni. Noin 4e tussi, Tarjoustalossa..Muistaakseni :lol:

Joz
Viestit: 5
Liittynyt: To 20.09.2007 17:02
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Joz » Ma 05.11.2007 22:31

Mistä noita ammuslaatikoita saa?
"Miksi olla vähän vaikea, kun vähällä vaivalla voi olla täysin mahdoton?"
"Mikään ongelma ei ole niin suuri ja monimutkainen, ettei sitä voi juosta karkuun."

Avatar
ilkant
Viestit: 464
Liittynyt: Ke 18.04.2007 14:05
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ilkant » Ma 05.11.2007 22:51

Joz kirjoitti:Mistä noita ammuslaatikoita saa?
Katsoppa tämä keskustelu.

Tuuti
Viestit: 42
Liittynyt: Ma 05.02.2007 21:07
Paikkakunta: Kaarina

Viesti Kirjoittaja Tuuti » Ti 06.11.2007 14:04

Joz kirjoitti:Mistä noita ammuslaatikoita saa?
Katso http://www.maanpuolustusyhtio.fi ja sieltä ampumavarusteet. Näyttää olevan tuo 8 €:n malli loppu, sitä itse tilasin kesällä 5 kpl ja ovat vielä käyttämättä, mutta suunnitelmia tehdään...

Vankka ja toimivan tuntuinen laatikko.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä”