GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Yleistä keskustelua kätköilystä
Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » La 09.08.2014 12:54

Olen ihmetellyt miksi kyseisen palvelun käyttö on aika vähäistä täällä Suomessa. Antaa hyvän kuvan kätkön laadusta kävijöiden mukaan jolloin olisi helpompaa jättää alle kolmen tähden purkit omaan arvoonsa. Toki onhan tuo favo-pisteiden antamismahdollisuus myös mutta sekin vain preerium-käyttäjillä joten se ei silti toisi vielä kovin helpotusta tilanteeseen, kun suurin osa on kuitenkin normikäyttäjiä.

Suurin osa ohjelmistoista joita puhelimille on hyödyntävät myös GCVote arvioita joten näkisin että kyseisen palvelun hyödyntäminen hyödyttää kaikkia. Loppupeleissä kun arvioita on useampia saa aika hyvän kuvan laadusta. Hyvä pisteytys kertoo myös siitä että kätköltä on saatu jotain, mitä se sitten kenellekkin on. Joskus jopa itse kätkijä pilaa hyvän kätkön.

Millä tätä GCVotea saataisiin enemmän käyttöön kätköjen arvioinnissa että mihin kannattaa suunnata ja mitkä jättää käymättä? Tämä toisi myös piilottajalle tietoa siitä onko purkki oikeasti vain omasta mielestä hyvä kun ulkopuolinen pisteyttää sen.

Avatar
Keokas
Viestit: 256
Liittynyt: Ke 14.12.2011 1:48

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Keokas » La 09.08.2014 13:10

Puuha kirjoitti:Toki onhan tuo favo-pisteiden antamismahdollisuus myös mutta sekin vain preerium-käyttäjillä joten se ei silti toisi vielä kovin helpotusta tilanteeseen, kun suurin osa on kuitenkin normikäyttäjiä.
Mulle riittää tuo favo-pisteytys ihan hyvin. Lisää osviittaa kätkön kiinnostavuudesta saa kätkön spekseistä ja hyvää infoa saa lukemalla loggauksia. Yleensä pitkät loggaukset kertovat elämyksistä ja Kk-logit jostakin muusta.

Harvoin tulee purkille lähdettyä pelkästään favoriittien perusteella. Toki runsas favojen määrä herättää kiinnostusta.

En siis koe tarpeelliseksi mitään sen kummempaa pisteytysjärjestelmää. 'Huonoja' purkkeja tulee vastaan kuitenkin ja nekin logataan, ehkä vähän vähäsanaisemmin, mutta logataan kuitenkin :-)

hirveähenri
Viestit: 107
Liittynyt: To 05.09.2013 18:19

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja hirveähenri » La 09.08.2014 14:12

Näissä arviointi hommissa on se huono puoli, että jotkut tykkää kaupungin vilskeestä ja sitten toiset hakee kätköjä pitkin metsiä.
Meitä kun on moneen junaan, niin arviointejakin on sitten monenlaisia...

Avatar
ansu75
Viestit: 241
Liittynyt: Ma 22.08.2011 21:43
Paikkakunta: Vihti

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja ansu75 » La 09.08.2014 17:23

Mulla oli aiemmin tuo gcvote käytössä, sitten kone tilttasi ja se jäi uuteen koneeseen asentamatta toviksi. Nyt se on taasen asennettu mutta sen kanssa on jumiongelma, eli sivut ei tahdo latautua sen takia. Lisäksi jos oon kännyllä c:geo sovelluksella arvioinut kätkön, ei se kuitenkaan näy gc.com sivulla vaan siellä täytyy erikeen taas arvioida, enkä viitsi sitä kahteen kertaan tehdä, lisäksi mielestäni silloin aiemmin pystyi antamaan puolikkaita tähtiä nyt vain kokonaisia. Joten tässä juuri harkitsen taas ohjeman poistamista..
~Don't worry, be happy!~

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: Vs: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » La 09.08.2014 21:27

hirveähenri kirjoitti:Näissä arviointi hommissa on se huono puoli, että jotkut tykkää kaupungin vilskeestä ja sitten toiset hakee kätköjä pitkin metsiä.
Meitä kun on moneen junaan, niin arviointejakin on sitten monenlaisia...
Niin, siksi juuri tämä olisikin hyvä sillä molemmissa tapauksissa pääsääntöisesti suunnataan suosimilleen purkeille. Pisteytys antaa siittä huolimatta kuvaa laadusta kaikille oli paikka sitten metikossa kannon alla tai kaupungissa ralliritilässä.

En näkisi erilaisten tapausten muuttavan juurikaan lopputulosta kun tarpeeksi moni kävijöistä käyttää GCVotea. Vaikka joka viides kaupunkikätköistä pitävä ja joka viides maastokätköistä. ajatuksessani tällöin kätkö saisi 10-30 pisteytystä sataa lokkaajaa kohden.

Avatar
FireFox-71
Viestit: 239
Liittynyt: Su 10.10.2010 19:20
Paikkakunta: Virrat

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja FireFox-71 » Ma 11.08.2014 13:46

Koskapa GcVote on irrallinen härpäke se tuskin tulee kovin yleiseksi ikuna. Itse olen jo härveliä kokeillut ja käytännössä hommaa hankaloittavaksi, epäluotettavaksi ja kömpelöksi havainnu.

Favopinnat riittää minulle kertomaan oudoissa paikoissa mielenkiintoiset kohteet ja jos aikaa liikenee, niin sitten summanmutikassa jollekin muulle purkille.
Se ettet tiedä, ei tarkoita ettei voisi olla.

______________________Kettu Kuittaa

Geovius
Viestit: 738
Liittynyt: Ke 28.03.2007 13:58
Paikkakunta: Tampere

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Geovius » Ma 11.08.2014 15:22

Omalla kohdallamme yksi syy on se, että tuollainen arvostelusysteemi ei tuo mitään lisäarvoa kätköilyyn.
Monestakin seikasta johtuen tuollainen systeemi tuottaa aina vääristyneen kuvan siitä mikä on kätkön todellinen luonne.

hirveähenri
Viestit: 107
Liittynyt: To 05.09.2013 18:19

Re: Vs: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja hirveähenri » Ma 11.08.2014 20:36

Puuha kirjoitti:
hirveähenri kirjoitti:Näissä arviointi hommissa on se huono puoli, että jotkut tykkää kaupungin vilskeestä ja sitten toiset hakee kätköjä pitkin metsiä.
Meitä kun on moneen junaan, niin arviointejakin on sitten monenlaisia...
Niin, siksi juuri tämä olisikin hyvä sillä molemmissa tapauksissa pääsääntöisesti suunnataan suosimilleen purkeille. Pisteytys antaa siittä huolimatta kuvaa laadusta kaikille oli paikka sitten metikossa kannon alla tai kaupungissa ralliritilässä.

En näkisi erilaisten tapausten muuttavan juurikaan lopputulosta kun tarpeeksi moni kävijöistä käyttää GCVotea. Vaikka joka viides kaupunkikätköistä pitävä ja joka viides maastokätköistä. ajatuksessani tällöin kätkö saisi 10-30 pisteytystä sataa lokkaajaa kohden.
Saatan olla väärässä, mutta jos oletuksena kätkö saa hyviä tähdityksiä ja paikalle saapuu kätköilijä joka antaa nolla tähteä, eikö se alenna jo saatuja tähtiä. Tässä on mielestäni se ongelma.

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » Ma 11.08.2014 22:33

GCVotessa voi antaa vain 1-5 tähteä. Tässähän voi myös nähdä kuinka monta on millekkin tähditykselle ääniä annettu klikkaamalla tähtiä, mutta automaattisesti nähtävillä on keskiarvo. Yksittäiset ääripäät eivät silti vielä kovin suuresti vaikuta lopputulokseen kun ääniä on annettu useampia. Pidemmällä aikavälillä suhteutettuna äänienmäärään on 1 ja 5 tähden arviot yhtäläiset vaikutukseltaan jolloin ne käytännössä kumuloivat toisensa. Jos äänet menevät toiseen ääripäähän niin kyllä se vähän osviittaa antaa mitä tulema pitää.

Tämähän on toki minun näkemys asiasta ja sen hyvyydestä mutta soisin siitä keskustelua. Tiedä vaikka näkemys muuttuu.

hirveähenri
Viestit: 107
Liittynyt: To 05.09.2013 18:19

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja hirveähenri » Ma 11.08.2014 22:49

Niin, tuskin nuo tähditykset radikaalisti muuttuu jos yksittäiset kätköilijät poikkeaa annetuista tähdityksistä.
Olisihan se hyvä jos olisi toimiva systeemi, favot kun on preriumeilla.

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » Ma 11.08.2014 22:49

ansu75 kirjoitti:Mulla oli aiemmin tuo gcvote käytössä, sitten kone tilttasi ja se jäi uuteen koneeseen asentamatta toviksi. Nyt se on taasen asennettu mutta sen kanssa on jumiongelma, eli sivut ei tahdo latautua sen takia. Lisäksi jos oon kännyllä c:geo sovelluksella arvioinut kätkön, ei se kuitenkaan näy gc.com sivulla vaan siellä täytyy erikeen taas arvioida, enkä viitsi sitä kahteen kertaan tehdä, lisäksi mielestäni silloin aiemmin pystyi antamaan puolikkaita tähtiä nyt vain kokonaisia. Joten tässä juuri harkitsen taas ohjeman poistamista..
Kas, tämä harmillista. Kyllä sillä vieläkin voi puolikkaita antaa mutta vaati asetuksien muuttamista. Tuo olikin uusi tieto että myös c:geo hyväksyy GCVoten ja täytyypä kokeilla kuinka se toimii, tosin nyt odotukset eivät ole kovin korkeilla.

-Ozzi-
Viestit: 50
Liittynyt: Ke 08.05.2013 21:51

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja -Ozzi- » Ma 11.08.2014 23:17

ansu75 kirjoitti:Mulla oli aiemmin tuo gcvote käytössä, sitten kone tilttasi ja se jäi uuteen koneeseen asentamatta toviksi. Nyt se on taasen asennettu mutta sen kanssa on jumiongelma, eli sivut ei tahdo latautua sen takia. Lisäksi jos oon kännyllä c:geo sovelluksella arvioinut kätkön, ei se kuitenkaan näy gc.com sivulla vaan siellä täytyy erikeen taas arvioida, enkä viitsi sitä kahteen kertaan tehdä, lisäksi mielestäni silloin aiemmin pystyi antamaan puolikkaita tähtiä nyt vain kokonaisia. Joten tässä juuri harkitsen taas ohjeman poistamista..
C:geolla jos arvostelee puolikkaita ja selaimen lisäosassa jos on asetus että näyttää vain kokotähdet, näyttää koneella kuin arviointi olisi tekemättä, olisikohan
tästä kyse?

Minullakin alkoi Firefoxin kanssa kartta jumitella GCvoten kanssa. Toistaiseksi olen määritelly siten että kartalla ei greasemonkey käytä GCvotea. Sinänsä tuo on hieman tekee GCvotesta ramman kun ei yhdellä silmäyksellä näy ne hyvät kätköt joille vieraalla seudulla tulisi suunnattua. Noh, joskohan tuo jonkun päivityksen myötä taas korjaantuu...

Avatar
Barbit
Viestit: 185
Liittynyt: To 12.12.2013 9:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Barbit » Ma 11.08.2014 23:38

Kuulostaa aika työläältä. Ensin lukee kätkökuvauksen, sekin kertoo jo paljon, onko paikka kiinnostava jne. Samalla näkee favopojot, lukee ehkä muiden lokkauksia. Kuvatkin kertoo jotain.
Ja sitten vielä pitäisi katsoa pisteytys?
Yllättävää kyllä itse olen huomannut, että jos kätköilystä hakee wau-elämyksiä varmimmin niitä saa sieltä missä on tosi vähän loggauksia tyyliin kymmenkunta vuodessa.
Favopisteitä tärkeämpi olisikin prosentuaalisen tykkäämisen näkeminen.

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » Ma 11.08.2014 23:52

Kaikesta saa toki työlästä jos tahtoo. Tähdityksen näkee ylälaidasta joten se on ensimmäisiä kätkön nimen, favo-pisteiden sekä muiden perustietojen osalta mitä näkee. Vasta tämän jälkeen tulee kätkökuvaus. Tai no omaa toimintaa seuranneena lähden perustiedoista liikkeelle siirtyen siitä sitten kuvauksen kautta lokkauksiin.

Sitä en toki väitä että tästä olisi kaikille jotain lisäarvoa.

Kertoohan tämä juuri siitä mitä mieltä kätköstä ollaan käviöiden osalta. Erotus on siinä ettei näytetä prosenteissa vaan pisteyttämällä. Ei mielestäni eroa toisistaan muuten kuin esittämis tavalla.

Edit:johan on hankala tämä tapatalk.

Avatar
FireFox-71
Viestit: 239
Liittynyt: Su 10.10.2010 19:20
Paikkakunta: Virrat

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja FireFox-71 » Ti 12.08.2014 5:44

Barbit kirjoitti:Favopisteitä tärkeämpi olisikin prosentuaalisen tykkäämisen näkeminen.
Favopisteissä näkee äänestysprosentin kun siirtää hiiren osoittimen favologon päälle tai jopa klikkaa sitä.
Se ettet tiedä, ei tarkoita ettei voisi olla.

______________________Kettu Kuittaa

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » Ti 12.08.2014 8:59

Minusta favopisteissä ja niiden prosenteissa on se ongelma että ne kertovat vain osan näkemyksen johtuen siitä ettei kaikilla ole mahdollisuutta antaa favopisteitä, edes preriumeilla johtuen niiden ansaintamallista. Tässä mielessä GCVote olisi parempi jolloin jokaisella olisi mahdollisuus arvioida jokainen kätkö 1-5 äänellä yhden yksittäisen sijaan jotka tulee vielä lisäksi itse tienata hakemalla kätköjä.

Favojen ajatus on kyllä ihan selvä. sen avulla voi nähdä keskivertoa paremman purkin mutta monesti myös ne joissa ei favoja ole yhtään antavat yhtälaisen kokemuksen. Olen ollut huomaavinani että Favoja joko jaetaan sitä mukaan kun saadaan tai sitten pantataan niitä kuten Roope-Setä konsanaan "säiliössään" jos ne korkoa kasvaisivat. Ainoa mikä Favoista puuttuu on se että voisi myös arvioida keskivertoa huonommaksi purkiksi.

Avatar
oh3mbc
Viestit: 465
Liittynyt: Su 03.02.2008 10:00
Paikkakunta: Virrat

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja oh3mbc » Ti 12.08.2014 19:37

Puuha kirjoitti:Olen ollut huomaavinani että Favoja joko jaetaan sitä mukaan kun saadaan tai sitten pantataan niitä kuten Roope-Setä konsanaan "säiliössään" jos ne korkoa kasvaisivat.
Itse annan favon kyllä jos siihen on aihetta.
"Äiti, miksi setä vain katselee vettä, eikä kerää sitä? -Shh, setä on oikeasti etsimässä tänne piiloitettua aarretta."

Puuha
Viestit: 121
Liittynyt: To 27.09.2012 16:06

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Puuha » To 14.08.2014 10:15

Tuolla Roope-Setä vertauksella tarkoitin niitä jotka eivät ollenkaan jaa favoja millekkään kätkölle syystä tai toisesta.

Tuossa kun on näitä GCVote pisteytyksiä favo-pisteisiin niin osassa on havaittavissa että tulokset käyvät yksi yhteen. Jos on paljon favoja myös GCVoten äänet ovat keskimäärin yli kolmen. Harva favopisteitä paljon saanut kätkö on saanut GCVotella kuitenkaan yli 4 tähden keskiarvon. Vain harvassa on näitä kätköjä joissa olisi riittävästi ääniä vertaukseen favoje vs. GCVoten välillä. Vertailu ei silti tuo kuitenkaan ihan täyttä kuvaa johtuen favon luonteesta.

Sen olen huomannut että etelässä on enemmän GCVotea suosivia johtuen siitä että siellä tieto kulkee paremmin suusta suuhun piirien ollessa pienempiä suhteutettuna kävijämääriin. Olenko nyt oikein tulkinnut että GCVotea käyttää eniten henkilöt jotka ovat keskittyneet urbaanikätköjen etsimiseen?

Bombur1
Viestit: 157
Liittynyt: Pe 23.01.2009 18:01

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja Bombur1 » To 14.08.2014 11:35

Itse suosittelen voimakkaasti GCVoten aktiivista käyttämistä, ja etenkin tähtien antoa eri kätköille. Käytännössä suurin piirtein samat kätköt saavat hyvät GCVote tähdet joilla on paljon favo-pojoja joten välttämättä lisätietoa ei saa hyvistä kätköistä. Sen sijaan GCVotella voi nopeasti arvioida että onko joku kätkö "tavanomainen" tai jotain aivan kelvotonta. Vieraalla paikkakunnalla ja varsinkin ulkomailla matkatessa systeemillä pystyy mainiosti kohdentamaan satunnaisen kätköilynsä niin ettei turhaan satsaa ainakaan liikaa aikaa johonkin 1-2 tähden kätköön. Favo-pojojen luonnehan on se että ne kertovat jonkin kätkön olevan parhaiden joukossa mutta usein on tärkeää tietää myös että onko joku kätkö "ihan kiva, OK, perusjuttu" vai "surkea, luokaton, roska maastossa".

-Ozzi-
Viestit: 50
Liittynyt: Ke 08.05.2013 21:51

Re: GCVoten avulla kätköjen rajaus hyviin ja huonoihin

Viesti Kirjoittaja -Ozzi- » To 14.08.2014 12:50

Bombur1 kirjoitti:Itse suosittelen voimakkaasti GCVoten aktiivista käyttämistä, ja etenkin tähtien antoa eri kätköille. Käytännössä suurin piirtein samat kätköt saavat hyvät GCVote tähdet joilla on paljon favo-pojoja joten välttämättä lisätietoa ei saa hyvistä kätköistä. Sen sijaan GCVotella voi nopeasti arvioida että onko joku kätkö "tavanomainen" tai jotain aivan kelvotonta. Vieraalla paikkakunnalla ja varsinkin ulkomailla matkatessa systeemillä pystyy mainiosti kohdentamaan satunnaisen kätköilynsä niin ettei turhaan satsaa ainakaan liikaa aikaa johonkin 1-2 tähden kätköön. Favo-pojojen luonnehan on se että ne kertovat jonkin kätkön olevan parhaiden joukossa mutta usein on tärkeää tietää myös että onko joku kätkö "ihan kiva, OK, perusjuttu" vai "surkea, luokaton, roska maastossa".
Nimenomaan tuo "negatiivinen" (=alle 3 tähteä) arvostelu kertoo paljon, kartalta yhdellä silmäyksellä, kun menee jonnekin vieraaseen paikkaan käymään. Myöskään kanssamatkustajia ei tarvitse turhaan hermostuttaa pysähtymällä huonolle purkille - ennemmin sen harmistuksen ottaa hyvältä tai edes keskivertopurkilta purkilta vastaan. :) Favomäärät kun ei kerro mitään eroa keskivertopurkin ja voirasian välillä. Wanhoista loggauksista sen tietty näkee, vaan ala nyt ajaessa sitten vielä loggauksiakin lukemaan...

Itse tähditän jokaisen käymäni purkin, c:geolla kun tuo onnistuu ilman ylimääräistä vaivannäköä (jahka on saanu tunnukset tilattua sähköpostitse GCvoteen*).

*) GCvoten rekisteröintisysteemi saisi olla helpompi, ellei sitten muutosta ole puolentoistavuoden sisällä sattunut tapahtumaan.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä”